Oli melko mukavaa viettää viikko kotona toipilaana. Tulee ihan ikävä siskojen kanssa vietettyjä kahvitteluhetkiä. Onneksi pärjään jo yksin pystyssä. Edelleen tapahtumat sairaala-ajalta on hiukan hämäriä, mut sen sain selville, että mut leikattiin perjantaina. Hmm.. mitäköhän torstaina sitten tapahtui? No jaa. Kotiin tullessa huomasin, että oon onnistunut hajottamaan uunin alaosan luukun kahvan. Hups. Se taisi tapahtua silloin, kun yritin epätoivoisesti päästä juomaan torstain vastaisena yönä, mut jalat pettivät alta ja lopulta päädyin hourailemaan keittiön lattialle. Näin jälkeenpäin ajateltuna aika huvittavaa. Ehkä mä liimaan sen kiinni.
Sairasloman kamalin puoli on ehdottomasti liikunnattomuus. Kun on tottunut siihen, että saa liikuntaa sopivin väliajoin ja sitten ilman mitään ennakkovaroitusta ei pääsekään yli viikkoon edes kunnolla kävelemään, niin se on jo paljon vaadittu. Tänään oli jo pakko päästä ulos, tai olinhan mä eilenkin, mutta vain kävelin. Ihan rauhallisesti. Enkä rehkinyt.
Ihan liian monet on jaksaneet hehkuttaa Ainon mustikkapiirakkajäätelöä, joten olihan sitä kokeiltava. Melko maukasta. Jatkan tulevaisuudessa kuitenkin uuniomenan kanssa. Ikävä sanoa näin, mut kyllä homot tietää!
Sainpas toisenkin uuden elottoman tuttavuuden. Jotain asidofilus-bifidusta oli saatava antibiootin takia, ja hetken seikkailtuani maitotuotehyllyn edessä päädyin Pirkan rukiiseen pähkinäjogurttiin. Niin hyvää että hui. Varmaan vuoteen en ole jogurttia syönyt, mut nyt se taitaa tulla taas tavaksi. Ja oli se kiivi-karviaismarjajogurttikin hyvvee. Ja Danonen vanilja. Valion uuniomena, oih. Ja mango-meloni. Mustikka. Kaikki maustamattomat, mm. Miten mä olenkaan pärjännyt ilman? No, en pärjää enää.