Nyt vietetään pyöräilyviikkoa. Mut koska pyöräileminen on mulle niin jokapäiväinen juttu, niin aloinkin ajattelemaan muita liikkumistapoja.
Mulla ei ole siipiä, enkä ole saanut sateenvarjoa toimimaan samalla tavalla kuin Maija Poppanen, joten lentäminen ei onnistu. Paitsi sellasella koneella, juu, mut nyt ei ole tarvetta sille. Junalla matkustaminen on kivaa, bussit on mukavia lyhyillä matkoilla, yksityisautoilua en suosi, takseja käytän harvemmin. Laivailu ei erityisemmin nappaa, mut jos olis sellanen oma pikkupaatti, niin sen kannella voisin merisairastella vaikka koko kesän. Melonut oon vain kerran ja soutuveneessäkin istun mieluummin kalakaverina.
Mutta sitten uiminen. Sillä pääsee eteenpäin vedessä, vaikkei yhtä nopeesti kuin soutamalla tai moottoroidulla perällä. Uimisessa ei olekaan merkittävää nopeus (ellei kyseessä ole jonkun uimaan lähteneen uimataidottoman tai kääliön henki) vaan ilo, fyysinen suoritus, ryppyisiksi muuttuvat sormet ja veden pintaan heijastuvat auringonsäteet. Mun talviturkkini on melko muhkeassa kunnossa, koska se on ollut mun päälläni suunnilleen neljä vuotta. Oliskohan tänä kesänä jo aika päästää siitä irti? Täytyy vaan valita paikka ja aika tarkan suunnitelmallisesti, jottei kukaan vaan pyörry nähdessään mua alasti (kateudesta, siis, koska mun kroppani on niin upea, tietty). Tai sitten mä voisin ihan ostaa bikinit, ei sekään paha idea.
Aika iloista olis myös lähteä pyörähtämään Ahvenanmaa ympäri. Kesällä siellä on niin kaunista ja edellisestä kerrasta on huimasti aikaa. Saisin samalla oivan syyn ostaa itelleni uuden polkupyörän ja sitten äitikin saisi omansa takaisin. Polkupyörä on ehkä mun omistuksessani olevista esineistä eniten se, joka saa mut hymyilemään. Jo itsessään se sanakin on niin iloinen. Polkupyörä 🙂