Mä tykkään tosi paljon eläimistä. Lähes kaikista niistä. Mua ei haittaa jaloissa pyörivät kissat eikä vinkuvat koirat, ei etoo villitkään käärmeet eikä limasta kiiltelevät jättietanat, mua ei haittaa haisunäätien hajut eikä pelota kaksmetriset villisiat, tykkään jopa hyökkäilevistä liito-oravista ja silakalle haisevista ahvenista.
Mutta ne mitkä mua kammoksuttaa, on kaikki lentävät otukset (niitä oravia lukuun ottamatta). Perhoset (ne kakkaa päälle, niihin ei voi luottaa) ja aivan erityisesti linnut. Mä pidän tsirkuttelusta, yleensäkin kaikista erilaisista lintujen lauluista, kunhan se laulu ei ole sellasta koko aamupäivän soivaa, neljän sekunnin välein toistuvaa ti-tiitä, jota pystyy kolmen kuuleman jälkeen itekin hokemaan sen typerän eläimen kanssa kuorossa.
Mun nykyisen asuntoni ikkunoista näkyy pienelle nurmelle, joka on usein mustana variksista. Siellä ne vaan pitää armeijakokoontumisiaan ja varmasti suunnittelevat jotain kamalaa! Kahdesti mä oon havahtunut kovaan kolaukseen, kun joku aivoton itsemurhakandidaatti on lentänyt yli liikennenopeusten päin mun ikkunaa. Eikä ne typeryydet osaa edes siivota jälkiään! Mä en viittis alkaa joka iskun jälkeen kuuraamaan ikkunoita muutaman höyhenen tähden, kun seuraava isku on kuitenkin odotettavissa muutaman päivän sisällä.
Kaks päivää sitten koin pienen hetken sarjassa Kauhunhetkiä ankkalammella. Olin pyöräilemässä ruokakaupasta kotiin, kun yhtäkkiä tunsin pääni yläpuolella liikettä. Jäätävän kokoinen varis liiteli aivan mun pääni yläpuolella, ihan kuin sillä olis ollut aikomuksena laskeutua mun takkini kaulukselle ja matkustaa jäniksenä mun kyydissäni. Se oli karmivaa. Mä tunsin sen siipien aiheuttaman tuulivirran poskillani ja kylmät väreet kulki selkää pitkin. Mä ajoin pää kumarassa, ja jos oisin ryhdistänyt asentoni, se lintu olis iskeytynyt mun takaraivooni. Vedin jarrut pohjaan, väistin alaviistoon ja pelastuin. Hetken ajan kuuma aalto kulki mun kropassani. Jos se varis olis koskenut muhun, oisin varmaan saanut salmonellan ja kuollut.
Ahdistaa vieläkin ajatella sitä. Yhden typerän yksilön takia mun kammoni kaikkia lintuja kohtaan paheni! Tosin se täytyy sanoa, että pöllöistä mä kyllä tykkään. Ne on jotenkin sympaattisen oloisia, ja usein ne kuvataan vaan istuskelemassa jossain. Ne ei liitele eikä leijaile tai käy kimppuun. Eikä ne ole tyhmiäkään, ainakaan Nalle Puhin ystävä Pöllö ja ehkä ne on vähän hassujakin, ainakin Muumeissa se Noitalaaksossa, Noidan talon vieressä asuva pöllö, joka vaan pyörittelee silmiään ja kieppuu puunoksan ympäri. Pingviinitkin on ihan jees. Ne on vaan jääny mulle vähän etäisiksi. Ainut, jonka mä tunnen, on Pingu ja se puhuu niin hullua kieltä, etten mä usko, että se kykenis edes ajattelemaan mitään terroristista.
Mä en ikinä tahtois olla lintu. Tulee jo niin avuton olo, kun pelkästään ajattelee, kuinka hankalaa olis liikkua eteenpäin ilman käsiä, vielä kun kroppakin on niin tyhmän mallinen. Mä saisin pahoja komplikaatioita tasapaino-ongelmista.