Mä oon koko kesän tehnyt hyvillä mielin töitä ja odottanut opiskelujen alkua ihan iloisesti, mut nyt kun ne sitten vihdoin alkoi, niin mä en enää tiedäosaakykene enkä ymmärrä mitään mistään. Mä oon eksynyt. Kadoksissa. Hukassa. Hukan syömä ihan kirjaimellisesti.
Mä en voi mitenkään tietää mitä mun pitää tehdä. Mitä kursseja mä voin ottaa? Mitä kursseja mun pitää ottaa? Miten mä saan mun netin toimimaan? Mikä musta tulee? Valmistunko mä koskaan? Miten mä oon joskus voinut lukea opinto-oppaasta jotain, mitä mä en enää sieltä löydä? Ja miksen mä muistanut ottaa äitin tekemää puolukkahilloa kotoa mukaani, kun mä lähdin sieltä? Itku.
Mitä jos mä valmistun, muttei musta tule mitään? Tuntuu niin ikävältä edes ajatella mitään valmistumista, kun se näyttää näinkin kirkkaassa valossa ja lähellä olevana niin hämärältä. Tosin lähes aina, oli kyseessä mikä tahansa työ, tehtävä tai suunnitelma, mua ahdistaa ennen kuin kaikki on lopullisesti valmista tai ainakin suunnitelma tehtävästä täysin selvä, mutta nyt tää tuntuu eriltä. Tää tuntuu siltä kuin mun pitäis nyt kovin stressaantua ja herätä tekemään jotain muutoksia. Mutta mitä muutoksia? Stressaaminenkin on niin turhauttavaa. Enkä mä tiedä, onko mulla muutoksiin niin kauheasti edes varaakaan, kun kohta pitäis jo olla valmis! Perse.
Yks menolippu Mikä-mikä-maahan, kiitos! Musta tulisi loistava Kadonnut Poika, kun mä oon jo nyt niin lost enkä yhtään tyttökään.