Onkohan joskus järjestetty jonkinsortin äänestys kauneimmasta kirjan lopetuksesta. Melko varmasti, kaikestahan nykyään äänestetään. Nostaisin seuraavan aika korkealle:
”Aamu näyttää samalta kuin kaikissa kaupungeissa kaikkina aamuina. Belfast. Hauras ja herkkä paikka, rykelmä taloja, katuja ja parkkipaikkoja. Entä ihmiset? He ovat heräilemässä tai sitten eivät. Hellyys on vähäpätöinen sana kuvaamaan tunteinani tätä kaupunkia kohtaan. Kaupunki on kuin kokoelma ihmiskehoja. Belfastin täysi selkärankoa, munuaisia, sydämiä, maksoja ja keuhkoja. Toisinaan tämä elinten täyttämä hauras kaupunki saa minut kiehumaan ja kihisemään hellyyttä. Näitä ihmisiä ei voi murhata mikään ja he kuuluvat minulle, koska minä ajattelen heitä.
Belfast – pelkkä katujen sekasotku, muutama kuhmu maanpinnassa, Jumalan hiljainen huokaus. Voi sinua maailma. Kyllä sinä olet kaunis. Ja niin iso.
Kuulen ääntä ja käännyn sänkyyn päin. Hän on herännyt. Hän haukottelee hiljaa. Hän nousee istumaan ja pyyhkäisee takkuista tukkaansa. Hän kääntyy minuun päin. Hän hymyilee ja katsoo minuun kirkkain silmin.”
– Robert McLiam Wilson, Eureka Street Belfast –