Kävin ensimmäistä kertaa syyskuussa Venäjällä. En oikein tiennyt mitä odottaa. Olin luvannut kaverilleni lähteä hänen seurakseen itänaapuriin katsomaan hänen mummonsa entistä kotikaupunkia, Viipuria. Syyskuisena perjantaina ajoimme aamulla Helsingistä Kouvolaan, mistä otimme junan rajan yli Viipuriin. Istuessani junassa täyttelemässä maahantulopaperiani – Venäjän viisumi passissani, ruplia taskussani odotin innolla, että pääsisimme perille.
Vainikkalan raja-aseman jälkeen tulivat venäläiset rajavirkalijat ja veivät passimme. Ihmettelin käytäntöä hieman, sillä missään muualla en ole moiseen törmännyt (joskus 90-luvun lopulla menin junalla Puolasta Tsekkeihin, ja sielläkin passintarkastajat leimasivat vaan passit – eivät keränneet niitä mihinkään tarkastukseen toisessa tilassa), mutta ajattelin, että saamme passit varmaan pian takaisin. Reilusti ainakin ennen perilletuloa.. Sitten vasta kun juna oli jo Viipurin asemalla, eikä passeja oltu tuotu takaisin, aloin jo hieman huolestua, mitä passeille oli oikein tapahtunut.. =) Passit tuotiin muutaman minuutin odottelun jälkeen ja kun astuin junan ovesta asemalaiturille, ensimmäinen Venäjän visiittini alkoi.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Huomasimme nopeasti, että Viipurissa puhutaan suomea. Tuntui todella hassulta, mutta samalla kotoisalta. Tosin ympäristö, missä oikeasti olimme oli kaukana suomalaisesta. Venäjä oli kaiken kaikkiaan aikamoisen positiivinen kokemus. Viipuria on parjattu monissa netistä löytyneistä kirjoistuksissa vähän rankastikin. Esimerkiksi taskuvarkaista varoiteltiin yhdessä jos toisessakin Viipuri-oppaassa. Itse en huomannut mitään vastaavaa, ja sen verran olen kuitenkin matkustellut, että tiedän milloin pitää olla varuillaan. Kukaan ei tullut ahdistelemaan missään vaihessa – mitä nyt muutamaan kauppahallin suomenkielistä myyntispiikkiä lukuunottamatta. Sekin rajoittui siihen, että kun käveli ohi, eivät myyjät juuri perään kauaa jaksaneet kuikuilla.
Viipurissa oli aivan selkeästi nähtävissä, miten suurin osa väestöstä on köyhää tai keskituloisia. He ajavat vanhoilla kuppaisilla ladoilla ja samaroilla. Sitten taas löytyy myös ökyrikkaita (venäläisillä standardeilla), joilla on muutaman vuoden vanhoja ja aivan uusia autoja.
Viipurin rakennukset ovat huonossa kunnossa. Varsinkin todella monet upeat kivitalot ovat rapistuneet pahoin, ja ne ovat tyhjillään. Harmi sinänsä. On talojen julkisivuja kunnostettukin – varsinkin niitä, joiden julkisivut näkyvät Viipurin linnan tornista. =)
Hieno reissu. Haluan ehdottomasti mennä uudestaankin Venäjälle joskus. En ehkä välttämättä Viipuriin, mutta Pietari ja Moskova ovat varmasti näkemisen arvoisia. Jos preppaan ruosteessa olevia venäjän alkeitani, saattaisin uskaltua tutkimaan myös entisiä Neuvostotasavaltoja. Venäjän etelän ja lännen puolisissa naapurimaissa olisi varmasti paljon mielenkiintoista nähtävää.