Aika hassua, miten pienet asiat saavat aivan suhteettoman isot mittakaavat kun ei ole akuutteja isoja ongelmia. Siis onhan tässä ehkä niitäkin olemassa aika konkreettisestikin, mutta jotenkin on helpompi pureutua pieniin, kun niille voi jotain tehdäkin lyhyelläkin tähtäimellä.
Tänään soitin toiseen merkkikorjaamoon ja siellä oli kyllä vähän ystävällisempi palvelu, mutta sama rahastuksen meininki. Noh, tällä kertaa mennään sinne, ensi kerralla joku muu saa huoltaa. Ketuttaa niin paljon.
Mutta pieni ongelmahan tämä on sen rinnalla, että pitäisi päättää missä ja kenen kanssa tätä elämäänsä haluaa elää. Se onkin niin iso, ettei ihan yhdellä istumalla selviä. Ajan kanssa. Toivottavasti.
Tänään törmäsin taas yhteen haaveeseen, minkä haluaisin toteuttaa. Lähteä oikeasti Jenkkeihin jollekin ranchille vaikka vain viikoksi testaamaan, onko minusta todellakin istumaan satulassa koko päivän. Tiedän, että kolmekin tuntia on paljon, vaikka olisi harjoitellut, mutta silti haluaisin mennä. Todellisuus voisi olla aika karua, mutta olisipahan sekin nähty. Ja rodeossa pitäisi päästä käymään! Näyttäähän ne Urheilukanavallakin niitä sikahyvän näköisiä (no ei kaikki) cowboyta aina silloin tällöin… onkohan niitä oikeasti olemassa 😉
Tänään on ystävänpäivä. Olen hirmu iloinen niistä kaikista ihanista ihmisistä, jotka ovat tukeneet viimeisen puolen vuoden aikana tässä rumbassa. Tukea tarvitaan vieläkin. Toivottavasti osaan kiitoksen heille kertoa riittävän usein ja painokkaasti. Että ymmärtäisivät, miten paljon se merkitsee, kun kuuntelee. Onneksi on ihaniakin ihmisiä olemassa! 🙂
Ehkä joku päivä vielä joku näkee senkin, miten yllätysten kipeä olen tämän rationaalisen pinnan alla. Vie vaikka ystävänpäivänä tekemään jotain sellaista, mitä en ole koskaan tehnyt. Tai vaikka seinäkiipeilemään, vaikka olen sitä kyllä kokeillut (superhauskaa!!) Some day…