Ei mitään sanottavaa. Ihme ja kumma. Ehkä se on parin siiderilasillisen ansiota. Ja hyvä niin. Uusi asunto alkaa tuntumaan enemmän kodilta. Pientä virityksen tynkääkin on ilmassa. Mä inhoan odotella vastauksia meileihin. Pitänee siirtyä uudelle asteelle ja antaa puhelinnumero. Sehän muuttuu ensi viikolla, joten ei tule riesaa jos ei tärppääkään. Mä inhoan silti odottamista. Ainakin nyt.
Ja mulla on ikävä kultamussukkaa, joka on isällään. Voi luoja, kuinka ikävä onkaan! Ja silti niin ihanaa olla vaan ja nautiskella olostaan. Koirakin pötköttää kainalossa. Ei vaan uskalleta maata uudelle sohvalla, ettei sotketa:) Maataan uudella matolla.
Mä haluan hullaantua taas 🙂