Kimmo nukkui tuttuun tyyliinsä puolitietoista, syvää unta. Hänellä oli kauhean hyvä olla ja hän tunsi lähestyvänsä Elämän Tarkoitusta. Tieto ja tunteet asettuivat kohdalleen ja hän antoi niiden tasapainottua. Mutta kaikki ei ollut kohdallaan. Tämä ei ole hänen unensa, hän huomaa. Tämä on jonkun muun uni, niin kuin se häiritsevä palikkatorniuni muutaman viikon takaa.
Hän ei tiedä, kuinka hän on tänne päätynyt, mutta harjoituksensa avulla hän pysyy tilanteen tasalla ja päättää ottaa selvää, kenen unessa hän on. Tyyppi on selvästi ystävällinen, mutta pysyttelee visusti piilossa. Hän haluaa avata Kimmolle jotain.
Yhtäkkiä Kimmo on täysin tietoinen, että hänen sänkynsä vieressä on joku. Vain yksi ihminen pystyy lähestymään noin äänettömästi. Hän avaa silmänsä. – Hei hyysäri.
Mies naurahtaa ja he halaavat miehekkäästi. – En ole enää hyysäri, enkä agenttikaan. Jo Afrikan jälkeen minä jotenkin muutuin ja kun kuulin, mitä sinulle tehtiin, minä jätin paikan. Tämä on viimeinen tehtäväni, tulla hakemaan sinut. Sitten katoan.
Kimmon kerättyä tavaransa ja pukeuduttua he poistuvat rakennuksesta. Se vaikuttaa kovin helpolta ja Kimmo tietää, että se on kovan harjoittelun ja osaamisen ansiota. Ulkona he tapaavat entisen rasistin. Nainen halaa Kimmoa ja Kimmo tuntee olevansa hyvässä seurassa.
– Kaikki mitä sinulle on puhuttu, on täyttä paskaa, nainen sanoo. – Tiedän, Kimmo vastaa, mutta hän myös tunnistaa, että nainen valehteli ”kaikki”-sanan kohdalla. – Olen tutkinut tulevaisuuttani sen verran, että olen menossa jotain suurta kohden.