Jalka alkaa olla siinä kunnossa, että sillä voi jo urheilla. Kävin eilen lyhyehköllä lenkillä luistimilla, ja tänään lähden taas. Verkkarit päälle, rullat alle, napit korviin ja pussit tyhjiksi. Eiku.
Ilma on hieno ja rullat kulkevat mukavasti. Eiliseltä on jäänyt päälle Sonata Arcticaa, joka kuitenkin loppuu lyhyeen. Korville paukahtaa Instant Remedyä, joka tuo mieleen nuoruuden pelit ja pelikonsolit. Matka jatkuu kohti kaupunkia ja rullat kulkevat suhteellisen kevyesti. Eipäs kiiruhdeta liikaa, muuten loppuu vauhti heti alkuunsa ja jää urheilusessio lyhyeksi. Noin, rauhoitellaanpa hiukkasen.
Se siitä rauhoittelusta, Instant Remedy loppuu ja tilalle vaihtuu Scyater, minullekin täysin tuntematon artisti. Diskojytä nostaa tempoa entisestään, ja pakostikinhan se jalkoihin siirtyy. Liikennevaloissa ei näy autoja tulilinjalla, joten rullailen hiljakseni suojatien yli ja lähestyn edessäni luistelevaa pariskuntaa. Minua selvästi nuorempia, hyväkuntoisen oloisia nuori, saapas nähdä kuinka nopeasti karkaavat. Kattia kanssa, eihän noilla ole mitään jakoa, ohi vaan ja lisää potkua reiteen. Vielä riittää biisiä jonkin aikaa, joten pidän tahtia yllä sen minkä kunto antaa myöten. Toivotaan että seuraava biisi ei olisi mitään järjetöntä luukutusta, rauhallisempi vauhti tekisi ihan hyvää tässä kohtaa.
Ja jälleen kerran on aika vetää foliohattu päähän kun Creative paukauttaa seuraavan kappaleen ilmoille. Eihän Arin Piano Manin tahtiin voi kuin ottaa rauhallisemmin ja chillata. Pitkää potkua, rentoa vauhtia, hump-pap-paa. Tätähän vois tanssia valssin askelilla. Ohitan vanhan kouluni ja käännyn risteyksestä takaisin kohti kotia vievälle tielle. Vieläköhän se sama opettaja on tuolla töissä?
Jalat vievät varmasti eteenpäin ja Piano Maninkin aika tulee jäädä taakse. Nyt olisi hienoa ottaa kunnon spurtti, mutta vähän epäilyttää riittääkö käpälissä enää potkua. Tuuli tuntuu taas vastaiselta, vaikka olin ihan varma että se puhaltaa paluumatkalla selkään. Kuulottimiin lävähtää Nylon beat, joka ei nyt tällä hetkellä osunut hermoon. Pari kelausta myöhemmin löytyy Dragonforcea, joka siivittäköön vauhtia entisestään. Muutaman tahdin jälkeen paljastuu karu totuus, kun jalat ovatkin melkoisen hapoilla ja meno kuin impotentin ja frigidin suhde: yläpäässä olisi haluja, mutta alhaalla ei mikään toimi.
Vähän matkaa menee iisisti ottaessa, mutta vähitellen jonkinlaista eloa alkaa löytyä. Kuin huomaamattani vauhti kasvaa ja käännyn pyörätielle, jota vain hetkeä aiemmin menin toiseen suuntaan. Tuossa on tuo hassusti kävelevä tyttö, joka tuli vastaan sen nuoren pariskunnan kohdalla. Tiellä näkyy useita moottoripyöriä ja kieltämättä omakin houkuttelisi. Asia kerrallaan ja joku roti, niin se vaarikin sanoi vielä elossa ollessaan. Dragonforcen tilutus häipyy ja seuraava biisi tekee tuloaan, saapas nähdä mitä tällä kertaa. Jaha, Apulantaa, Voiko tämä olla mahdollista. Levyn nimi on Kolme ja kun levyn otti pois, alta paljastui perkattu hauki joka näytti ihan, no, tiedättehän. Se nippelitiedolla brassailusta, matka jatkuu puolikovalla (hehheh) tahdilla. Eihän tässä ole paljoakaan matkaa kotiin, mutta ehtii sekin biisi loppua. Nyt vielä jotain mukavaa loppumatkalle.
Green Day, Basket Case, passaa paremmin kuin hyvin. Otetaanpas viimeinen kiri vielä tämän tahtiin, ehtiiköhän tässä kotio ennen kuin laulun sanoissa ehditään maksulliseen naiseen asti? Vauhtia tulee koko ajan lisää, mutta ei auta. Biisi etenee vääjäämättä, minä en, ja tavoite jää saavuttamatta. Mutta hei, tuollahan on näpsäkän näköinen pyöräilijätyttö, jonka voisi vielä ottaa kiinni. Kulkee kulkee, vielä jaksaa, koti näkyy jo. Vaan ei sekään onnistu, tsubu kiihdyttää vauhtia äkkiarvaamatta ja joudun myöntämään tappioni. Kotiovella huomaan, kuinka jalat ovat hyytelöä, kädet tärisevät ja pumppu hakkaa kahtasataa. Kyllä ihminen on hullu kun tällaista harrastaa.
Vettä tekisi mieli enemmän kuin nielusta mahtuu alas, mutta vähitellen pahin jano hellittää. Palaan linjoille hahhah-hauskan viestin saattelemana, venyttelen, käyn suihkussa ja syön. Nyt kuivattelen hiukset ja varmaan lähden vielä illalla mopoilemaan. On se tällä työmäärällä jo ansaittukin. Merkkaan vielä perinteiset kilometrit ja ajan ylös, eikä keskinopeus jäänyt kovinkaan huonoksi. Melkein 18 kilometriä tunnissa puolen tunnin ajan on jo jotain, mutta kyllä tästä vielä ylöspäin päästään. Loppukesästä olisi parempi jaksaa 30 kilometriä alle kahden tunnin, mieluummin vähintään vartin alle. Siihen on vielä matkaa, mutta vielä on aikaakin.
Kannatti lähteä.