Tajusin vasta tänään, mikä tällaisen matkapäiväkirjan perimmäinen ongelma on. Se on tapahtumien ja kirjoittamisen välissä kuluva aika. On täysin eri asia pysäköidä pyörä ja ottaa kynä käteen kuin kirjoittaa monta tuntia myöhemmin, jolloin elävyyttä tuovat yksityiskohdat ovat jo unohtuneet. En minä enää osaa vanhita paperille niitä fiiliksiä ja jänniä pikkuasioita, jotka tien päällä olivat vielä kirkkaana mielessä.
Oivallus ilman johtopäätöksiä on kuin siittiö ilman häntää, ja tämän vuodatuksen uima-apu on tekstin käyminen tylsäksi. Ajoin Tampereelta Rutalahdelle, lisäsin jarrunestettä, kohelsin ruuvinkannan pyöreäksi, koko illan on satanut ja ohitseni on lennellyt majavia. Sou not, ei kenenkään mielenkiinto riitä lukea tekstiä, jonka kirjoittaminenkaan ei ole erityisen hauskaa. Ja jos väitän kirjoittavani tätä vain itselleni, miksi se nyt päätyy sinun silmillesi?
Huomisesta voi tulla mielenkiintoinen ajopäivä.Pelkästään se, että nykyisen sijaintini ja lähimmän kestopäällysteen väliin mahtuu yli 10 kilometriä hiekkatietä, tekee alkupätkästä jännittävän, mutta illan kestäneet esterikelit saattavat vetää nuo pienimmät polut sellaiseksi velliksi että niiden ajaminen muistuttaa lähinnä kahlaamista. Eikä siinä vielä kaikki: kun tilaat NYT, saat vielä KAUPAN PÄÄLLE yllätyslahjana ILMAISEN vesisateen!! Mikäs sen upeampaa kuin kyntää satoja kilometrejä maantietä veden vihmoessa Gore-Texin pintaan ja tunkeutuessa rasvanahan läpi sukkiin ja varpaisiin.
Fiiliksissä on päällä jonkinasteinen laskuhumala, jonka aiheuttaa mökkieuforian ja kultaisten muistojen vaihtuminen sateiseen, kaihoisaan todellisuuteen. Ollapa ikuinen kesäloma!