ZÄP! Savun hälvettyä huomasin eteeni aukeavan uuden ikkunan aivan huikean uljaaseen City-maailmaan! NO NYT LÖYTYI TAIVAS MAAN PÄÄLLÄ! Tästä ei tällainen juntti ollut osannut nähdä vielä edes unia, saati sitten muuten haaveilla.
Kokonainen domain täynnä toinen toistaan ylväämpiä ja osaavampia ihmisiä hyvin siististi puettuina, joita tämä lantaspede kateellisena ja hieman nolonakin savikokkareet lapikkaan kärjessä tutkiskeli.
NOMUTTA PRKL! Sisuuntui tämä punaniska, ja ajatteli että kyllä minäkin vielä tuohon seurueeseen pääsen ja syöksyipä hän siis lähimmän muotiliikkeen ovesta sisään, syöksyen vain hetken kuluttua samasta uksista vähintään yhtä suurella kiihtyvyydellä ulos päistikkaa kohti upean tasaista asfalttista kävelyväylää.
’Ja se henkilökunnan ovi on tuolla takana!!’
kommentoi ystävällinen liikettä vartioinut kaartilainen erehdystäni kalju täristen sanojensa rekyylistä.
Helpottuneena tämän opaskartanomaisesta palvelualttiudesta suuntasi siis allekirjoittanut kohti tuota oletettavasti arvokkaammille henkilöille tarkoitettua sisäänkäyntiä kohti, todeten sen vain olevan lukossa. Tästä masentuneena niskakyyryinen kaurahattu tilasi taksin ja puotti suoraa tietä (virkistysjuomaa myyvää monopoliliikettähän tässä ei saa mainita, eihän?) lähimmän raitiotieihmistenkuljetus-firman (ihmisiä kuljettavan monopolifirman nimeähän tässä ei saanut mainita, vai?) asiakastiskille ja tilasi tiketin niin pitkälle mistä pippurin kasvaminen alkoikin.
(Seikkailu jatkuu suruksenne, mikäli minua joskus heikottaa yhtä paljon kuin nyt. Joten ruoka-avustuksenne ovat tervetulleita. Muuten täältä pesee!)
