Syy ja seuraus – mentaliteetti taitaa olla uponnut suomalaisten ajatusmaailmaan syvästi juurtuneena. Aina ensimmäiseksi haetaan syytä ja syyllisiä tapahtuneeseen, jossei muuten niin väkisin kaivamalla. Syy ja seuraus – syndrooma, joksi sitä nyt kutsun perustuu kaiketi ihmisten tarpeeseen puhdistaa oma nimensä ja osoittaa ettei itsellänsä ole ikävän asian kanssa mitään tekemistä.
Enemmänkin kaipaan ja peräänkuulutan ihmisiltä kykyä syventyä tuohon seuraus vaiheeseen. Vanha sanonta sanoo mitään kainostelematta: Turha rypistellä, kun paskat on jo housussa. Oma lisäykseni, ja varmaan jonkun muunkin, on tähän: Nyt täytyy vain keskittyä pyyhkimään tarpeeksi hyvin.
Tällä periaatteella asiaan ”syyllistynytkin” saattaa jopa oppia jotain, ilman häneen kohdistunutta syytöstä…
Toki, se on huomattu allekirjottaneenkin osalta, että loukattuna ja ”petettynä” haetaan omia oikeuksiaan esiin. Ja mikäpäs sen helpompaa kuin osoittaa jonkun näin tehneen. Tunnetaan ”oikeutta” kun muut syyllistävät kyseisen tahon. Miksi näin?
Ainahan tätä idealismia ei pystytä toteuttamaan nyky-yhteiskunnassa. Syy ja seuraus toimii oikeuslaitoksessamme termillä rikos ja rangaistus. Mutta tällä ”avautumisellani” ajankin lähinnä asioita joista ei tuossa kyseisessä instanssissa ratkota, vaan kyse on paljon vähäpätösemmistä asioista jokapäiväisessä elämässämme.