Tänään oli pojan kevätjuhla, ensimmäinen sellainen, jossa toinen esiintyy. 🙂 Voi sentäs, miten sitä voi tuntuakaan onnelliselta, kun oma pieni takkupää laulaa edessä kavereidensa kanssa. Sanat on välillä hakusessa, leikitkin on jo unohtunut mielestä, kun jännittää. Niinhän se menee kavereillakin. 😉 Pikkusisko istuu äidin sylissä ja moneen otteeseen ylpeänä toitottaa lujaa ääneen, että veikka on siellä edessä laulamassa. 🙂 Jotain todella hienoa olemme lasten isän kanssa saaneet aikaiseksi. Kaksi pientä nappisilmää, jotka elävät elämäänsä meidän rinnalla, katsoen aikuisilta esimerkkiä. Onneksi heillä on paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä, ei voi muuta, kuin toivoa, että heidän lapsuus olisi onnellista aikaa, kun murehtia ehtii sitten aikuisenakin. Ihan varmasti! 🙁
