Väsy on iskenyt jo monta tuntia sitten. Mutta mitä kummaa, mitä minä pystyssä hiihtelen vielä? No kun unetus hävisi jonnekin tuossa iltasella, eikä takaisin ole näkynyt. Toisaalta, nukkuminen on kyllä tosi yliarvostettua hommaa. Vähemmälläkin pärjää ja harvinaisen pitkällekin vielä. ;)Elämä ja lapset opettaa tinkimään uniajasta, jos meinaa iki-omaa aikaa viettää. Minulle taas ne pienet hetket yömyöhään on parempaa hermolomaa, kun että muksut olisi muualla pari päivää. Huomenna muksut lähtee isälleen, joten saan nukkua sitten rauhassa, jos väsyttää. Kun nyt on hyvä olla, miksi menisin nukkumaan ja huomaisin aamulla olevani toista mieltä. Silloin, kun tuntee olonsa tasaiseksi ja huomaa ajatusten väistyneen, voi todella nauttia olemisesta ”itsensä” kanssa. Illalla oli hetken ”jaska”-mieli, kun tajusin loukanneeni erästä todella tärkeää ihmistä huomaamattani. Mutta tosiaan asia on selvitetty jo, joten mitä sitä pohtimaan julkisesti. 🙂
Äsken juttelin pitkät pätkät puhelimessa minulle tärkeän ihmisen kanssa, jonka kanssa on ollut hieman sukset ristissä. Oli niin ihanata kuulla toisen ääni ”iloisena” ja huomata, että kaikki on hyvin ja kaikki sutviutuu aikanaan.
Mut juu, aika on tehdä nyt jotain muutakin, joten ystäväni peitto ja tyyny tuolla jo huutelee. <3