Heti kun asiani ovat tasaisesti ja mallillaan niin miksi minulle tulee hillitön tarve sekoittaa elämäni? Tiedättekö tunteen kun katsoo ympärilleen ja voi vain hymyillä tyytyväisenä, seuraavassa sekunnissa kasvoille nousee ilkikurinen virne ja alkaa kehittelemään kuvittelemaan ja haaveilemaan kaikkea päänsä menoksi. Kaipaa vaihtelua.
Pitää keksiä uusi työpaikka, uusi asunto, uusi mies tai useampia, hävittää kaikki miehet, olla yksin, lopettaa tupakointi, lopettaa juominen, aloittaa uusi harrastus, lopettaa harrastus jne…
Koska minä osaisin vain pysähtyä? Pienen elämäni aikana en ole ikinä pysähtynyt. Mitä pysähtyminen on ? Onko se asettumista? Vakiintumista? Onko se jokin sisäinen ääni?
Osaan olla tyytyväinen elämääni kun kaikki kuitenkin on hyvin, mutta miksi minulla on aina sellainen olo että jotain puuttuu? Etsin ja etsin sitä, jotta pääsisin pysähtymään. Ja aina kun saavutan sen niin huomaan, ettei se olo katoa. Sitten alkaa tukehtumaan ja pitää taas keksiä uusi keino. Mitä minulta sitten puuttuu? En tiedä… Mitä minä sitten haluan? En tiedä…
Jonain päivänän löydän kaipaamani ja voin pysähtyä. Hengittää syvään ja hymyillä tyytyväisenä, ilman sitä hetkeä että tahdon laittaa kaiken sekaisin.