Lääkitys kaikkea muuta, kuin kohdallaan

Nyt ei oikein skulaa. En tiedä, uskallanko aiempien tapahtumien nojalla poistua kotoani lenkille, koska varmaan joku ajaa autolla minun yli tai vähintäänkin koira kusee kintuille.

Mulla oli tänään töissä ns. välivuoro, joka on kahdeksasta neljään, kun normaali aamuvuoro alkaa seitsemältä. Menin tyytyväisenä ja suht pirteänäkin (ihme, kun eilen valvoin syötyäni noin kilon suklaata) töihin kymmentä vailla kahdeksan. Siinä vaiheessa hoitajat jakavat aamuvuorolaisen esille laittamia aamupaloja huoneisiin ja välivuorolaisella on hyvää aikaa siivota henkilökunnan tilat. Tai niinhän sitä luulisi. Kun nimittäin se aamuvuorolainen ei ollutkaan tullut töihin pommiin nukkumisen takia. Kukaan ei tiennyt, koska hän suvaitsisi saapua. Keittiössä hääräsi jonkun ylemmän osaston laikkari levittelemässä käsiään. Totta kai, olisin minäki vieraalla osastolla ihan pihalla.

Toisin sanoen minä repesin sitten laittamaan aamupalat esille pikavauhtia. Jälki oli sitten sen mukaista. Työpari ilmaantui töihin miltei puolitoista tuntia myöhässä varsin hilpeänä. Itse olin ku perseelle ammuttu karhu siinä vaiheessa kaikesta hillumisesta ja oman työni sekoittumisesta. Jotta sain pidettyä turpani kiinni ja oltua suoltamatta myrkkyä työkaverin naamalle, menin siivouskomeroon murjottamaan.

Lähdin töistä aiemmin, koska minulla oli lääkäri kello 13. Onneksi löysin labran ja vastaanoton ongelmitta, en ollut koskaan käynyt siellä. Lääkäri oli ihan mukava, MUTTA ilmoitti, että minua on Kotkassa ylihoidettu ja -tutkittu hurjasti ja täällä ei todellakaan ole sama meininki. Sitten hän halusi määrätä minulle jatkuvan antibioottilääkityksen, vaikka tiedän, ettei se auta, kun se on jo kokeiltu. Lisäksi kuulun niihin helvetin onnekkaisiin naisiin, jotka saavat ns. pulloharja-syndrooman antibioottikuureista, mutta lääkärin mielestä minun tulisi vain punnita, kumman vaivan haluan mieluummin. EN KUMPAAKAAN!!! No, laittoi se jotain lähetteitä ym, mutta koska uskon, että mitään ei löydy, tiedän, että hän levittelee siinä vaiheessa vain käsiään ja minä menen yksityiselle maksamaan perseeni ruvelle tai sitte kitturoin vaivoineni.

Koska lääkäri halusi tilata paperini Kotkasta, jouduin vielä ottamaan vuoronumeron asiointiluukulle allekirjoitusta varten ja jonottamaan sinne. Kun tulin paikalle, luukulla oli joku papparainen. Hän suoriutui kuitenkin asiastaan suht nopeasti. Seuraavana vuorossa oli reilu viisikymppinen mies. Kenties juttukaverin puutteessa hän puhui virkailijalle ummet ja lammet kovallä äänellä. Kuulin, että hänelle oli tehty joitain toimenpiteitä sairaalassa. "Sisään on menty edestä ja takaa", mies mainosti. Tässä vaiheessa minua ja vieressäni istuvaa tyttöä nauratti jo aika paljon. Minun oli tosi vaikea pidellä pokkaa. Teki mieli nauraa niin, että odotushuone raikaisi. Puhe vain jatkui ja jossain vaiheessa mies totesi: "nyt ei ole mitään lääkitystä, mutta pitäis varmaan olla". Ja taas meitä repeilytti... Tämän jälkeen olisi ollut minun vuoro, ellei joku typerä akka olisi kiilannut eteeni ja kun lopulta pääsin luukulle, olin enemmän, kuin vittuuntunut.

Kaikkinensa olen siis ehtinyt repiä hermojani tänään suuntaan jos toiseenkin. Äsken huomasin, että olen kulkenut pitkin kaupunkia tyytyväisenä ihan helvetin likaisissa housuissa. Kotiin tultuani kaadoin oikein lahjakkaasti vettä päälleni ja pitkin lattioita ja mattoja. Olen paksu. Perseeni on tankkilaivan kokoinen. Jouduin juoksemaan pomon tykönä, koska hän oli unohtanut laittaa minulle risteilyajankohdan vapaaksi ja luulin jo, että joudunkin perumaan sen. Näin jo sieluni silmin, miten paatillinen mukavia ihmisiä lilluu pois satamasta ja porukka laulaa siellä Madonnaa minun istuessa työpaikan keittiössä särpien laihaa kiisseliä kermalla. Ei onneksi sentään.

Yritän kerätä rohkeutta sinne lenkille lähtemistä varten. Joudun ehkä hakemaan tänäänkin kaupasta suklaata, koska elämä minua nyt näin hirvittävän rajusti potkii. Nyyh.