Lievää ennakointia

On taas se aika kuukaudesta, kun joku on työntänyt halon takapuoleeni poikittain ja herään päiväunilta siihen, että tuntemuksista voisi päätellä jonkun tuikanneen minut salakavalasti raskaaksi ja että synnytys on käynnistynyt vähintään yhtä salaa ilman mainittavaa raskausaikaa. Näinä hetkinä minua lohduttaa ystäväni ruoka. Epäilisin, etten ole ainut.

Alkuviikosta katselin kaupassa edessäni jonottavaa naista ja hänen ostoksiaan; litran kevtjäätelö ja pakkaus terveyssiteitä. Niinpä niin, hymistelin mielessäni. Tolla naisella on kuukkarit ja tosi ankarat mässyt. Kohta se lähtee ostoksineen kotiin, nyhertää vaivihkaa jätskipaketin kulmaa koko matkan ja viimeistään päästyään kotiovestaan sisään repii paketin julmasti auki ja syö jäätelön, kuin nakkisämpylän.

Kaksi päivää myöhemmin olen itse samassa jamassa. Nyt minä olin kaupassa se, jota takana jonottavat katselivat hymistellen ja näkivät sielunsa silmin, miten menen kotiin, ahmaisen ostamani kevytjäätelön, kuin tappajahai, isken sitten kiinni suolaisiin (juu, katsokaas kun minä en ollu ihan niin nuuka, kun se alkuviikon nainen. Ei makeaa ilman suolaista!), tungen pillurätin housuihini ja menen sitten pihalle menkkavitutusröökille naapurin muijan kanssa. Lisäksi he näkivät, miten petin itseäni ostamalla jotain normaaliakin ruokaa, kuten tomaattia, ruisleipää, tonnikalaa ja viiltä. Mutta ne ei tiennykkään, että teen iltapalaksi kuitenkin pari jättiläisleipää, joissa on tonnikalaa ja salsaa...

On se silti kummaa. Miten ihmeessä puoli litraa jätskiä (nou hätä, syön kyllä kohta loputkin) ja kymmenen kuorallista nachoja salsan kera auttaa halko perseessä-fiilikseen ja niihin paljon kirosanoja ja hampaiden kiristelyä aiheuttaviin kouristuksiin? Ennakointia tämä on siksi, että ne varsinaiset kuukkarit eivät vielä ole edes alkaneet...