Maija - ei lupaa saksia

Näin naisena tukalla on suuri merkitys. Mullon ollu vaikka millasia tukkia. Olen ollut blondi, tumma, punapää, raitapää, vihreätukkainen, räiskyvän punajuurenpunatukkainen, superblondi, maantienvärinen, lähes mustatukkainen, kaksiväritukkainen, lähes kalju, hyvin lyhyttukkainen, polkkatukkainen, pitkähiuksinen, puolipitkähiuksinen ja mikrofonitukkainen. Nyt olen ruskeatukkainen ja näytän kaalilta.

Kaverini leikkasi minut ammoin melkein kaljuksi. Sinänsä olimme yhteistyössä, että itse sen kaljun halusin, mutta koska kaverin kone oli jotensakin parhaat päivänsä nähnyt, jäi kuuppani aika ruokottoman näköiseksi. Tukkaa jäi muutama hassu milli ja siellä täällä oli pieniä, mutta silti havaittavia tupposia. Näytin skinheadiksi pakotetulta raukkaparalta tai pullukalta keskitysleirivangilta (koska olin vielä silloin ihan normaalivartaloinen).

Myöhemmin tukka kasvoi ja eritoten niskavillat kasvoivat aika kammottaviksi ja näinpä sitten pyysin samaista kaveria lyhentämään niitä. Pyysin leikkamaan VAIN niskahiukset. Oletin kaverin leikkaavan niin, että hiusten luonnollinen niskaraja jää näkyviin. No, hänpä ottikin oikein Timon mitalla. Muija leikkasi minulta takahiukset kokonaan pois pitkälle takaraivoon saakka tuloksena se, että minulla meni hitonmoinen hylly takaraivossa ja näytin idiootilta, jonka tukka on leikattu jälkiruokakulho päässä. Tämän jälkeen tämän kaverin sakset ovat olleet karanteenissa ja vaikka tapahtumasta on aikaa kohta kymmenen vuotta, kuulee hän siitä aina vaan.

Kunnes Maija päätti vähän harventaa hiuksistoaan. Tämän jälkeen minulla ei ole enää ikinä varaa arvostella muiden leikkuutaitoja. Tapahtui nimittäin niin, että eilen illalla sain pienen inspiksen leikata etuhiuksia. Sinänsä se ei ole uutta, koska minulla on ollu etutukka jo parisen vuotta ja leikkaan sen yleensä aina itse. Nyt ajattelin kuitenkin vähän repästä ja naksutella etuhuipakkeen normaalia lyhyemmäksi. Sakset siis kouraan ja niittämään.

Ja kas, muutama minuutti ja lavuaarissa oli kourallinen tukkaa ja Maija näytti aivan uskomattomalta pässiltä. Leikkasin tukkani niin, että näytän koko ajan kulmakarvat koholla muikistelevalta tädiltä. Voi jumalauta. Voisko joku katkoa minulta kädet, kun seuraavan kerran saan tukanleikkuuinspiraation?

Oikeastaan varsinainen helvetti koitti vasta tänään. Yritin aamulla sukia uutta, hienoa etutukkaani oikeanlaiseen ojoon sen jälkeen, kun olin kaivanut alaluomieni sisältä kourallisen hiuksenpätkiä. Käytin suoristusrautaa, tupeerasin ja kampasin. Ja näytin edelleen ihan vihoviimeiseltä tollolta (varsinkin, kun huomasin, että olen leikannut noin niiku teknisestikin ottaen aivan päin helvettiä, eli tukka oli niin epätasainen, kuin vaan mahdollista). Lopulta tyydyin liimaamaan tukkani taakse. Jouduin käyttämään siinä helvetillisiä voimia ja viimeisetkin kärsivällisyyden rippeet, koska ne vitun hiukset olivat niin helvetin lyhyitä! Minua kovasti lämmittää ajatus siitä, että saan tehdä saman toimenpiteen joka helvetin aamu ainakin seuraavat kaksi kuukautta tai kunnes näytän ihmiseltä taas.

En kehtaa mennä kampaajalle korjauttamaan tekosteni jälkiä. Tai ehkä kehtaankin. Tosin sitte joudun kyllä teeskentelemään henkisesti jälkeenjäänyttä pikku-Maijaa, joka leikki vähän saksilla. Eipä liippaa ainakaan liian kaukaa totuudesta.