Myrskyluodon hullu pianisti

Voih. Unohdin kertoa orgastisesta piano-kokemuksestani, joka tapahtui viime viikonloppuna. Se oli upeaa ja olen tunteen vallassa vieläkin.

Olen siis soittanut pianoa aiemmin kymmenen vuoden ajan. Aloitin kuusivuotiaana ja lopetin myrskyisten teinivuosian lasehdittua 16-vuotiaana. Lapsena minulla oli ihana opettaja, joka antoi minun hieman säveltää. Soitin nimittäin korvakuulolta vuosia, kun en osannut nuotteja, vaikka olin musiikkiluokkalainen. Mutta koska soitin yksityisessä musiikkikoulussa, ei teoriatunnit olleet pakollisia. Taisin käydä joskus huvikseni yhdellä sellaisella tunnilla ja tsiisus, kun se oli tylsää. Kuitenkin korvakuulolta soittaessa sekaan eksyi aina sinne kuulumattomia säveliä, mutta koska ne istuivat minun korvaani, opettaja antoi minun rauhassa luoda.

Myöhemmin sain uuden opettajan. Kirsi oli ihan hyvä, mutta pirun tylsä opettaja. Ja ehkä se lopettamispäätöskin sitten varmistui, kun kaikki luovuus tuntui kuolevan koko hommasta. Kirsi kyttäsi kynsiä, sorminumeroita ja että kakkonen menee ykkösen yli tai ali tai jotain. Kaikkea sellaista paskaa, mihin en ollut aiemman opettajan kanssa tottunut. Lisäksi sain eteeni toinen toistaan tylsempiä sonaatteja ja rimputuksia, joiden melodiat eivät jää mieleen kuudennenkymmenennenseitsemännenkään soittokerran jälkeen. Innostus soittamiseen kuoli, kun tuntui, että joku muu hallitsi sitä liikaa.

Myöhemmin soittelin huvikseni ja muutettuani eksän kanssa yhteen, muutti meille myös lapsuudenkotini piano, jolla vanhempani eivät tehneet mitään. Sitten seurasi se tuhoisa ero, jonka yhteydessä möin aarteeni pois ja nyt kadun sitä niin paljon, että voisin leikellä käteni irti. Piru!

En ollut koskenut pianoon moneen vuoteen, kunnes viime viikonloppuna olin auttelemassa kummityttöni ristiäisissä. Menin etukäteen yksikseni seurakuntatalolle laittamaan paikkoja kuntoon ja päästämään vaksia velvollisuuksistaan. Huomasin seurakuntasalin nurkassa kyyhöttävän flyygelin. Himosin sitä silmät kiiluen ja siinä samassa, kun vaksin perässä kolahti ovi kiinni, syöksyin soittimen ääreen kärppänä. Istuin pianotuolilla sormi suussa ja hinkusin laskea käteni koskettimille, mutta tajusin, etten osaa soittaa mitään. Uskaltauduin silti paukuttamaan muutaman sointusarjan. Ja sitten. Kokeilin vanhaa bravuuriani.

Opettelin Myrskyluodon Maijan joskus reilu kymmenen vanhana. Paukutin sitä hullun lailla kotona ja koulussa vuosia, koska pidin siitä ihan hirveästi. Ja kuinka ollakaan, osasin sen edelleen. Muutama vasemman käden sointu jäi pimentoon, mutta muuten osasin sen kutakuinkin täydellisesti ja niinpä soitin sitten. Soitin sen läpi varmaan sata kertaa. Soitin niin kovaa ja niin hyvin, kuin vain kykenin. Flyygelin ääni kiiri tyhjässä, suuressa seurakuntasalissa ja minulla oli joka paikka kananlihalla ja miljoona litraa ja kiloa adrenaliinia vartalossani. Voi luoja kun se oli upeaa. Minun on pakko päästä taas soittamaan. Ihan pakko!

Niin että...kuka ostaa mulle pianon?!