Olipa kerran rinssi, jolla oli vinssi

Miten ihmeessä minusta kasvoi näin tunnevammainen?? Miten minussa voi samaan aikaa elellä kyyninen miesvihaaja, olevinaan yltiörealistinen pessimisti ja superromantikko, joka silmäripset räpsyen katselee täysin hulluja haavekuvia päivät pitkät? Miten voin elää näin mustavalkoisena loppuelämäni tulematta lopullisesti hulluksi?

Ensin superromantikko rakentelee ah niin auvoisat haaveet rinssistä, joka karauttaa paikalle valkealla ratsulla ja nostaa minut (ilman vinssiä) satulaansa ja yhdessä ravaamme auringonlaskuun ja kaikki on NIIIIIN täydellistä ja rinssi rakastaa minua ja on ihan hulluna minuun (ja bonuksena minäkin häneen tietysti) ja kaikki menee juuri niin räikeästi ja epärealistisesti, kuin nyt elämässä vaan voi mennä. Näinä hetkinä hymyilen yksin, makaan lattialla, kuuntelen ihanaa musiikkia ja lähetän tekstiviestin, jossa lukee "tykkään sinusta kovin" tai "olet ihana".

Sitten paikalle rientää kyyninen miesvihaaja, olevinaan yltiörealistinen pessimisti ja pamauttaa vasarallaan kaiken luttuun. Näinä hetkinä pyörin kotona riivattuna, hakkaan päätä seinään, pallottelen kynsileikkurin ja kertakäyttöveitsen välillä, syön suklaata kilon, poltan tupakkaa, itkeskelen, kiroilen, kiukuttelen, tiuskin (kaksi edellistä toimintoa edellyttää tietysti kohdetta), lillun murheen, itsesäälin ja raivon alhossa ja voivottelen surkeaa elämääni, jossa mikään ei ikinä mene, niin kuin olin ajatellut (lue: niin kuin superromantikko oli ajatellut).

Niinhän se on. Ei ole olemassa mitään rinssiä. Ei ole valkeaa ratsua. Ei ole edes kaljamahaista, työtöntä, kossua alituiseen kittaavaa paskapäätä, joka tulisi luokseni pattipolvisella, rupuisella ruunalla ja vinssaisi minut kanssaan satulaan, jotta voisimme tappaa koniparan painomme alle. Sellaista ei tapahdu. Miten ihmeessä minussa sitten elää ne täysin mahdottomat haaveet niin voimakkaina? Olenko niin masokisti, että elättelen niitä vain siksi, jotta voin tahallani pettyä vielä satamiljoonaa kertaa ja rääkätä itseäni ja ruokkia minussa elävää kyynistä miesvihaajaa?

Olen hukassa. En tiedä, missä menee ne rajat, joihin minun tulee tyytyä. Tarpeeksi kauan kun mietin näitä, en edes huomaa, että joku vinssaa minua sinne satulaan.