Rairai

Puuuh. Reissu tehty. Entinen kotikaupunki taas koluttu ja samalta se näyttää edelleen. Matkustettu bussilla, hoidettu vauvaa ja hullaannuttu hänestä täysin, verestelty kahdenkymmenen ihanan ihmisen kanssa koulumuistoja, rehkitty sekä harjan- että pullonvarressa, laulettu karaokea ja heitetty talviturkki.

Voi kun näille reissuille joskus pääsis omalla autolla. Ikävää sinänsä, että se vaatisi luonnollisesti sen oman auton hankkimista. Menomatkalla nimittäin jouduin kärsimään bussimatkaajan miltei kaikki painajaiset. Ensinnäkin, kuten nykyisin varsin tavallista, olin torstaina puoli tuntia ennen lähtöä tukka märkänä ja perse paljaana. Kiireessä ostin sitte kaupasta niin väärät eväät matkalle, kuin vaan mahdollista. Helvetin tahmeaa suklaata ja valkosipulille aivan uskomattomissa määrin löyhkääviä, kivikovia ruisnaksuja. Purkissa kyllä luki, että ne ovat valkosipulilla maustettuja, mutta en tajunnut ajatella asiaa sen pidemmälle, ennen kuin löyhäytin purkin auki bussissa. Jouduin luimistelemaan ja rouskuttelemaan naksuja puolisalaa toivoen, ettei kukaan kanssamatkustajista tukehdu valkosipulin katkuun tai vähintäänkin savusta minua bussista ulos naposteltavineni.

Sain jopa hieman torkuttua bussissa. Loviisan (Kotkaan noin 35km) kohdalla havahduin, kun puhelin soi ja tämän jälkeen kuuntelin kuskin horinoita loppumatkan, eli puolisen tuntia. Jumalauta. Olin ihan hiilenä. Koska olen niin kaino ja mielisteleväinen, en kehdannu sanoa, että oo jo hiljaa vaan kuuntelin sen selostuksia Euroopan eri kaupunkien autoilukulttuurista ja plaaplaa... Jossain vaiheessa jo melkein luulin, että se yrittää iskeä minua ja huolestuin ulkonäöstäni kovin, koska kuski oli ainakin 45-vuotias ja epäilin itse näyttäväni ikälopulta, kun se naapuripenkin kuusikymppisen rouvan sijaan läpätti minulle. No joo, ei ollu varmaan ensimmäinen, eikä viiminen kerta, kun vanhat miehet vikittelee puolta nuorempiaan. Pyh.

Sitten näin pienen kummityttöni. En ole vielä virallinen kummi, koska ristiäisiä ei ole pidetty, koska tyttö on niin kovin pieni ja minimaalisen kokoinen ja vain kuukauden ikäinen. Pääsin seuraavana päivänä mukaan neuvolaankin ja sain äidin saatua pienet välipultit kärrätä vauvaa ympäriinsä. Hän on hyvin suloinen ja kaunis tyttö. Olen ihan innoissani ja haluaisin vaan kanniskella vauvaa ympäriinsä ja vaihtaa vaippaa. Yhden vaipan sain vaihtaakin ja riisua ja pukea tytön. Se on niin jännää! Ja ei, minulla ei ole vauvakuumetta, enkä halua omaa vauvaa. Kiitos.

Sitten olin yhden toisen ystävän luona ja valmisteltiin heidän pihaa luokkakokousta varten. Kokous meni niiiin mainiosti ja oli niiiin kivaa. Heitin talviturkin suppokuoppaan. Se on minulta aika paljon, koska useana vuonna olen jättänyt turkin päälle, koska olen niin vilukissa ja seisoskelen yleensä rantavedessä, kuin paksujalkainen kurki ja nyrpistelen naamaa ja nau'un, miten kylmää vesi on, enkä uskalla mennä syvemmälle. Jotkut äidin opit on näköjään menny perille vielä aikuisiälläkin. Veteen pitää vaan mennä. Ei se kauaa kirpase. Ja oli ihan ihanaa. Saatiin lainata siinä samalla yhden rouvan rantasaunaa ja saunottiin kovin ja meinasin ruveta kuvaamaan palomieskalenteria, mutta en sitte ruvennutkaan. Hiih, ku minoon vielä aika jälkimainingeissa.

Sitten rymysin vielä hieman Kotkassa ystävien kanssa ja kävin karaokebaarissa(kin) ja poltin itseni karrelle ja katselin surkeana surkeinta mahdollista miestarjontaa. Ei ole ikävä, ei. Nyt olen onnellisesti takaisin kotona ja koska kättä koskee niin paljon, lopetan tämän nyt.