Suklaata?! Anyone???

Voi paska. Nyt kyrsii.

Kaikki alkoi siitä, kun hyvä ystäväni (siis juuri se ystävä, jonka kanssa aina puhutaan ruuasta) oli eilen kylässä. Hän mainosti ihanaa, suussasulavaa ja kertakaikkisen maailman parasta kinuskikakkua, jota heillä oli vielä jäljellä ja jota minun pitäis tänään tulla tuhoamaan. Tottakai suostuin kuola suunpielessä, kakun kuvat silmissä. Sanoin, että voin bussilla hurauttaa heille ja voidaan jauhaa lisää akkojen juttuja ja mörssätä sitä keikkiä. Hän lupasi soittaa herättyään.

Vaan nukkuupa muikki pitkään, kun ei vieläkään ole kuulunut! Loukkaantuneena ohareista marssin kauppaan ja ostin vaniljajätskiä ja suklaata korvatakseni menetetyn kakun (siis ostin toki muutakin. Kaikkea terveellistä. Omenoita!). Suunnitelmana oli sulattaa suklaa mikrossa ja valuttaa se sitten jätskin päälle. Nam...

Paloittelin suklaan mukiin. Laitoin mukin mikroon. Väänsin aikanippulan reiluun minuuttiin, korkeintaan kahteen. Noin puolentoista minuutin kuluttua mikrosta kuului SNAP, CRACKLE, POP! Avasin mikron oven. Muki savutti ja kärysi. Suklaa oli puolittain herkullista, ruskeaa, tasaista massaa ja puoliksi mustaa, kokkareista, haisevaa ja käryävää tölliä. Mikä meni vikaan? Vittu.

Okei okei, seuraavan kerran todella kokeilen sitä helvetin vesihaudetta.