Yksi possuista

Tykkään kovasti perunoista. Teinpäs äsken perunoista lohkoja, laitoin joukkoon öljyä, suolaa, mustapippuria ja rillimaustetta ja paistoin ne uunissa. Perunoiden seuraksi tein aiolin, johon tuli majoneesia, valkosipulia, sinappia ja mustapippuria.

Söin kaiken yksin. Tai siis en sitä aiolia, mutta ne lohkoperunat. Olen kamala mörssäriturnipsi. Tajusin nimittäin syöneeni viisi suurta perunaa! En ikimaailmassa jaksaisi syödä viittä kokonaista keitettyä perunaa. Mutta se, että ne olivat lohkoina ja suikaleina lautasella, hämäsi minua. Ei sillä, etten olisi tiennyt, että lautasellani on oikeasti viisi perunaa. Minähän ne perunat pienin. Nyt olen halkeamaisillani. Pystyn hädin tuskin kunnolla istumaan. Olen hullu ja kamalan kova syömään.

Laitoin aioliin kaksi valkosipulinkynttä puristettuina. Kyllä, käytin kaikkien yhtään ruuanlaitosta ymmärtävien ihmisten pahinta vihollista, eli valkosipulipuristinta. Huh. Lieskat lensivät kidastani, kun maistoin tahnaa. Syönnin aikana kurkkua poltti, mutta söin silti. Nyt haisen varmasti taas kilometrin päähän ja suussani maistuu ikivalkosipuli, jonka makua yritän neutraloida syömällä lisää. Tikkaria mahtuu kyllä vielä!

Tästä kaikesta voimme siis päätellä, että olen klassinen ongelmasyöjä. Hullu, joka ei osaa lopettaa. Eilen töissä sai palan täytekakkua (meinasin jäädä ilman, koska osastollamme oli eilen töissä vain yksi sellainen hoitaja, joka tajusi, että minäkin kuulun henkilökuntaan, jolle se kakku siis oli tarkoitettu. Odotin tietenkin, että joku älyää tarjota kakkua minullekin. Ehdin jo tuomita koko Helsingin kaupungin hevonhelvettiin, mutta onneksi kakkulaatikko lopulta raottui minullekin, joten annoin anteeksi) ja jouduin TODELLA hillitsemään itseäni, etten rutannut loppukakkua kainalooni ja karannut johonkin portaikkoon mörssäämään sen viimeistä murua myöten. Yhteen palaan jättäminen särki pulskaa sydäntäni. Mietiskelin asiaa jo sen kakkuepisodin jälkeen ja pelottava ajatus häivähti mielessäni: minusta ei enää koskaan tule hoikkaa.

No joo. Ruuasta vielä. Olen tässä harkinnut punaisesta lihasta luopumista. Suurin osa siitä nimittäin tökkii minua. Se on ikävää sinänsä, koska myös kana tökkii minua aika usein, enkä missään nimessä voi syödä kalaa liian usein, koska se rupeaa sitten tökkimään minua. Tökkiminen in varsin ikävää, mutta lisäksi minua säälittää possu- ja ammuparat kovin. Tämän harkinnan poikimana ostin sitten tänään tarpeet soijarouhe-kasvispihveihin, mutta unohdettuani ostaa erään raaka-aineen teinkin niitä riivatun perunoita. En ole koskaan kokeillut mitään soijajuttua, mutta päätin silti kokeilla, vaikka pelkään, että se rouhe on liian paljon jauhelihan kaltaista enkä siksi voi syödä sitä. Jauheliha nimittäin tökkii minua TOSI pahasti. Onneksi voin vielä syödä (ilman, että minua lainkaan tökkii) heseruokaa, karkkia, jätskiä, sipsuja, tikkaria, vanukasta, kermarahkaa ym tosi terveellistä ja kevyttä.

Ja hei tää tikkari ei kyllä yhtään vie tota valkosipulin makua pois. Apua!