Nykyään koko elämä on melkoista suorittmista joka asiassa. Koulussa töissä ja nykyään jopa harrastuksissa pitää vain miettiä paljonko pisteitä mahtaa tippua milloin mistäkin hommasta. Kun synnymme, jo sairaalassa tulee pisteet; ”täyden kympin tyttö”. Varmaan joskus tulevaisuudessa myös hautakiveemme kaiverretaan ”Eli täyden 10:n elämän” tai ”Elämä tyydyttävä 7”.
Meillä on töissä kehityskeskustelun ohessa nykyään myös pisteytys, jossa arvioidaan monenko pisteen verran olen töistäni suoriutunut. Tai no, ei ne varsinaisia pisteitä ole mutta asteikolla Vaatii harjoitusta- Erinomainen. Huhujen mukaan kukaan ei yllä suoritukseen ”erinomainen”…
Viime syksynä ajattelin että aloitampa mukavan harrastuksen töiden ohella, sellaisen jossa ei tarvitse miettiä mitään (ainakaan kovin järkevää) ja työasiat saa helposti nollattua. Kaikki meni kivasti kunnes harrastuksestani tuli SUORITUS jota aloin stressaamaan jopa enemmän kuin työasioita. Piti miettiä että onkohan kaikki tarvittava tehty ja ehdinköhän tekemään kaiken mitä olen suunnitellut tekeväni. Ja kyse oli vain kankaankudonnan peruskurssista paikallisessa Kansalaisopistossa!
Milloinkohan sitä pystyisi elämään niin, että voisi vaan relata, nollata ajatukset ja tehdä vaan asioita ilman suorituspaineita. Olisi kyllä kiva jos omassa hautakivessä olisi arvosana edes kasin verran, mutta kuitenkin niin että sen eteen ei tarvitsisi tehdä suuria ponnistuksia 24/7.
