Kehittelin tässä vapaa päiväni ratoksi oman taiteen teoriani (tai toki varmaan joku suuri esteetikko on jo tämänkin ajatellut mutta uusi se on minulle). Uskon absoluuttiseen kauneuteen ja täydelliseen taiteeseen. Ajattelen, että täydellisyys on on kuin kartion terävä kärki, jota on siis mahdollista lähestyä mistä tahansa ympyrän kehältä. Näin ollen hyvinkin erilaiset asiat saattavat olla yhtä lähellä tai kaukana täydellisyydestä. Mistä tahansa lähtökohdasta on yhtälaiset mahdollisuudet pyrkiä lähemmäs tuota täydellisyyden pistettä. Mitä lähemmäs tuota pistettä päästään sitä universaalimmaksi taidekokemus muuttuu (ympyrän kehällä vaikuttavat ns. makuasia: genret, kulttuurit, sivistys ym). Täydellinen taide ohittaa analysoivan minän, kuin huomaamatta ja lävistää syvemmältä; hiljaa pakottaa meidät avautumaan, ymmärtämään ja yhdistymään (jonkinlaiseksi yhteiseksi yhdeksi tietoisuudeksi? mistäs minä tietäisin miksi?). Jotain uskonnollistahan tämä ajatteluni sisältää, mutta joskus sitä ihminen tarvitsee uskoa, että viitsii yrittää tehdä edes jotain.
