Kaikki jotka ovat nähneet Maratoonari-elokuvan, tietävät, että saksalaisittain englantia murtava harmaatukkainen herrasmies ei herätä suurinta mahdollista luottamusta hammaslääkärinä. Minulla oli kuitenkin Dustin Hoffmania parempi tuuri ja tämä käytti puudutusta, eikä yrittänyt kuulustella samalla (”is it safe?”). Olin siis tänään saamassa jatkohoitoa vihlovalle hampaalle, jonka takia olen jo viisi päivää syönyt vahvoja kipulääkkeitä ja käynyt kaksi kertaa päivystyksessä. Nyt aloitin juurihoidon, joka näin alkuun ei ainakaan tuntunut yhtään kaiken kuulemani pelottelun arvoiselta. Saa nähdä jatkossa sitten. Ei tule kyllä ikävä niitä kipulääkkeitä, jos nyt pärjää ilman. Ei edes sitä kodeiinia sisältävää.
Juurikanavien rassaaminen keskeytti leirielämän, jota olin perheen kanssa ehtinyt viettää kaksi päivää. Ehdin sentään käydä melomassa aamulla, ennen kuin piti lähteä ajamaan sataa kilometriä Helsinkiin. Ja kohta taas sama reissu toiseen suuntaan.
Suunniteltu telttamajoitus vaihtui mökkiin ensimmäisenä yönä, kun selvisi, että tällä leirillä teltassa asuminen ei ollut se ulkoilmahenkisten ihmisten reipas ja edullinen vaihtoehto. Meno telttaleirissä oli kyllä reipasta, mutta hieman eri tavalla kuin olin ajatellut. Onneksi löytyi vapaa mökki, johon siirryimme keskellä yötä, kun huutaminen ja laulaminen ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä, vaikka oli jatkunut koko päivän. Perkele. Ymmärrän kyllä hauskanpidon, mutta ei se ollut oikea paikka yrittää nukkua lasten kanssa. Muuten leiri vaikuttaa kyllä mukavalta, ohjelmaa on sopivasti ja ohjaajat asiansa osaavia. Tänä iltana pääsee savusaunaan.