Epäilen eläneeni täyttä elämää viime aikoina. Siis jos se tarkoittaa sellaista elämää, johon ei mahdu enää mitään. Keittiörempan tekeminen keskellä muutenkin kiireistä syksyä imaisi siihen malliin mehut pois, että nyt vasta alkaa toipua, vaikka sen valmistumisesta on jo melkein kuukauden päivät.
Kun työn ja perhe-elämän ohella yrittää opiskella ja hoitaa edes jotenkin kunnialla velvollisuudet yhdistyksessä, taloyhtiön hallituksessa ja lasten koulun johtokunnassa, niin ”oma aika” alkaa olla melko epämääräinen käsite.
Pitäisi oppia sanomaan ”ei” useammin ja opetella luopumaan asioista, joita ei ehdi tai jaksa tehdä. Taito se on sekin.