Sori, nyt on taas minun viikottaisen ”kukaan ei rakasta minua ja olen aina yksin”-valituksen vuoro. Olen luvannut keskustelupalstan puolella pidättäytyä näistä jutuista kun porukka kyllästyi niihin, ymmärrän hyvin, ja mielestäni olen pitänyt lupaukseni. Näitä blogeja kun taas ei ole pakko kenenkään lukea niin tänne voi purkaa mieltänsä.
Minulla on ollut aivan kamala päivä ja isännöitsijältäkin tuli kirje, jossa minut haukuttiin pystyyn, aiheesta kylläkin, kun minä nukahdin ja hella jäi päälle ja vähän savua levisi rappukäytävään asti. Tuollainen tyhmyys on mahdollista vain kännissä.
Voi kun sitä edes tietäisi mitä itsekään haluaisi. Jatkuva itsekseen oleminen, siis ilman suhdetta tarkoitan, käy raskaaksi mutta toisaalta kun asioita ajattelee niin minä olen 15v asunut yksin, joten ei minua ainakaan peräkammarinpojaksi voi haukkua, joten onko se edes mahdollista että noin pitkän yksinelämisen jälkeen koskaan edes voisi kenenkään kanssa asua.
Minulla tilanne on se, että kyllä minä suhteen haluaisin, tottakai, mutta en kenen kanssa tahansa, mutta en minä oikeasti tänne minun omaan kämppääni pysyvästi ketään muuta asumaan tahtoisi saatikka haluaisi itse muuttaa jonkun toisen kanssa saman katon alle.
Minun yhtälöni on kaikenkaikkiaan mahdoton. Olen monasti sanonut, että olen 100% varma siitä, että vietän koko jäljellä olevan elämäni, paljon sitä sitten jäljellä onkaan, aivan yksin. Joka päivä tuo asia vaan käy entistä vääjäämättömämmäksi. Se että minulla itselläni on näitä kaikenlaisia päähänpinttymiä, että minkälaisen naisen kanssa en voisi itse suhdetta edes harkita tai sitten just tuo että oikeasti haluan asua yksin mutta mielelläni olisin suhteessa, niin kyllä se takaovi alkaa sulkeutua. Siis, kuka nyt alkaisi suhteeseen sellaisen kanssa joka sanoo heti alussa että yhdessäasumiseen tämä ei sitten koskaan johda? Ei kukaan.
Vaikka monet ihmiset yrittävät olla kauhean avuliaita ja ystävällisiä ja rohkaisuna sanovat, että ”ihan varmasti sinä jonkun löydät” niin vaikka moinen onkin rohkaisuksi tarkoitettu niin se saa minut vaan tuntemaan itseni entistä surkeammaksi oloni sillä koska minä tiedän että noin ei käy niin sitä katkerammalta se kuulostaa.
No, kyllä minä opin elämään nykytilanteeni kanssa sopusoinnussa.