No, huomenna meinaan ottaa uuden askeleen elämässäni ja mennä tiksin terveyskeskukseen kertomaan että luulen, että minä kärsin masennuksesta. Tätä on jatkunut jo vuosia. Useinmiten olen pystynyt pistämään asian pois mielestä mutta välillä se pulpahtaa pinnalle niin että tuntuu.
Syöksykierteessähän minä olen. Olen masentunut, minulla on alkoholiongelma, olen yksinäinen, välillä mietin että elämä itsessään ei ole elämisen arvoista. Toisiinsahan noi ongelmat liittyvät. Yksinäisyys on minusta masentuneen tehnyt, koska olen masentunut niin ryyppään ja siitä johtuen masennun entistä enemmän.
Kuitenkin, minä en ala kuuntelemaan jos joku terapeutti sanoo minulle että ei se mikään väistämättömyys ole että minä olen koko loppuelämäni yksin. Se on! Minä haluan oppia elämään tilanteeni kanssa.
Terapian vaihtoehtona on sitten mömmöt. Minkäslaisia niitä on? Koska olen ensimmäistä kertaa mielenterveysasioiden asiakkaana niin ei minulle varmaan heti kaikkein pahimpia mömmöjä anneta. Vaatiiko ne lievemmätkin että niiden käytön aikana ei ryypätä?
Saa nyt nähdä mitä tästä tulee. Iso askelhan se on että myöntää olevansa masentunut. 4/5 ihmisistä, jotka ovat sanoneet olevansa masentuneita ja hakeneet apua, ovat naisia kun taas 9/10 ihmisistä jotka ovat tehneet itsemurhan ovat miehiä.