Edellisessä merkinnässäni mainitsin joitakin hieman huonosti harkittuja asioita, jotka saattoi tulkita väärin. Mainittakoon nyt että ei minulla ole koskaan todellisuudessa tehnyt mieli ketään naista lähteä pahoinpitelemään. Vaikka minulla saattaakin viirata päästä niin ihan niin pahasti ei vielä ole viirannut, että moista olisin todellisuudessa ajatellut tekeväni.
Asiassa on vaan se puoli, että minä tunnen jonkinlaista tarvetta ajatella, että saamani kohtalo on täysin ansaittu, siis, että jos olisin tehnyt jotain todella törkeää niin olisin täysin ansainnut tämän kohtaloni, että yksin olen enkä kenellekään kelpaa.
No, menee hieman teologian puolelle mutta kenties niin onkin, että jokainen ihminen saa just sen mitä ansaitsee tai jos ei saa haluamaansa niin ei ole sitä silloin ansainnutkaan. Jotain karman lakia tms, en tiedä.
Näistä blogivuodatuksista on tullut minulle tapa purkaa vitutusta ja huonoa oloa. Aikaisemminhan minä tuolla foorumin puolella tilitin asioitani ja porukka hieman kyllästyi minuun enkä heitä siitä syytä, tuli hieman vedettyä yli sillä ei tämä minun ongelmani mikään maailman suurin ongelma ole. Näitä merkintöjä ei ole todellakaan pakko kenenkään lukea mutta he lukekoot ketä kiinnostaa.
Vaikka suuressa mittakaavassa minun naisenpuuteongelamni on hyttysen paskan kokoinen niin minun henkilökohtaisen elämäni tämä on tuhonnut täysin. Minä voin sanoa jo tässä vaiheessa elämää että elämäni on täysin epäonnistunut ja kaikki tuntuu merkityksettömältä. No, ei ihan aina sentään niin, välillä on parempiakin kausia.
Kuitenkin, koska en aio raivoani muihin ihmisiin purkaa enkä aio itseäni jojoon kuitenkaan ripustaa niin en todellakaan aio mennä asiasta kenellekään ”puhumaan”. En todellakaan, mitä vitun hyötyä jostain puhumisesta on? He sanoisivat minulle, että ”sinä et saa ajatella itsestäsi noin negatiivisesti! Se olisi 100 euroa, kiitos”
Tuon minä osaan itsekin sanoa ja ihan ilmaiseksi. Sen rahan mielummin annan mainitsemilleni opiskelijatytöille. Paljon paremmin käytetty raha. Itse asiassa noista opiskelijatytöistä on tullut elämäni enkeleitä joita ilman elämäni olisi vielä pahemmin riekaleina. Aina jonkun heistä tavattuani saan virtaa muutamaksi päiväksi. Itse asiassa, yhden kanssa olen alustavasti sopinut, että tavattaisiin kenties hieman useamminkin.
Ei se kuitenkaan sitä asiaa poista, että jotain muuta haluaisin mutta kun en vaan saa niin en saa. Minä elän jonkinlaisessa jatkuvassa vitutuksen ja katkeruuden tunteen kombinaatiossa.
Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin jotenkin yrittää päästä tästä suosta ylöspäin, siis, omalla kohdallani suostua hyväksymään vallitseva tilanne. Ympäristö ei sitä kuitenkaan helpoksi tee. Joka saatanan tuutista tulee jotain parisuhdelässytystä, mikä saa minut raivon valtaan koska tiedän että minua varten moinen ei ole tarkoitettu. No, sen olen jo oppinut, että vaikka muuten tykkään kirjoitella tällaisille keskustelupalstoille niin vältän kaikki nuo aihepiirit, joista seurauksena on vaan suunnaton vitutus jos niitä vilkaisee. Kenties pitäisi jatkossa kirjoitella vaan politiikan palstoille. Siellä ei ainakaan ole sitä vaaraa että joku saatana tulee sanomaan kuinka ihan jokaiselle on olemassa joku. Voi vittu mun tekisi mieli repiä silmät päästä irti jokaiselta joka tuon saatanan kliseen ääneen lausuu!
No, kyllä sitä tarvittaessa onnistuu sulkemaan silmät ja korvat itseänsä ärsyttäviltä asioilta mutta ihan kaikelta ei voi välttyä. Jos nyt pelkästään menee ulos niin joka puolella on onnellisia pareja tai jotain muuta muistuttamassa siitä mitä vaille minä olen elämässäni jäänyt ja tulen jäämään.
No, joka kerta kun minä tänne kirjoittelen niin se on mrrkki siitä, että taas vituttaa tavallista enemmän. Valitettavasti noita kertoja on entistä useammin. Pitäisi vaan jolllain lailla opetella uusi ajatusmaailma, joka perustuisi juuri siihen, että näin on tarkoitettukin asioiden olevan.