Tällaisena päivänä sitä taas miettii kaikenlaisia syntyjä syviä. Lomakin on alkanut ja sunnuntaina ja vielä eilenkin tuli otettua viinaa jonkin verran. Nyt on tehty päätös, että vaikka kuinka on loma niin se kaljan kittaaminen kuuluu sinne viikonloppuun ja muuten pidetään jonkinlainen arkirutiini yllä.
Krapulassa tuppaa ajattelemaan kaikenlaisia masentavia. No, mieleen tuli tuolla keskustelupalstan puolella ketju, että kirjoita tulevaisuuden itsellesi. Itselläni on fiksaatio siitä, että minkälainen elämäni on 20v päästä.
Varmaan jokainen ihminen tavalla tai toisella kaipaa toista ihmistä vierelleen. Minä näen oman tulevaisuuteni tältä osin aivan sysimustana. Vuodesta vuoteen aivan yksin. Mitähän minusta on jäljellä v2027? Minä näen oman tilanteeni tältä osin aivan toivottomana. Mitään mahdollisuutta minkäänlaiseen muuhun lopputulokseen ei ole olemassakaan.
Kun ihmiset yrittävät auttaa tai lohduttaa niin usein minulle tulee vaan pahempi olo. Suurin osa ihmisistä ihan oikeasti haluaa olla avuliaita ja ystävällisiä mutta useinmiten heidän sanansa, että ”kyllä sinäkin jonkun löydät” kuulostaa vaan ilkeältä vittuilulta ja veitsen kääntämiseltä haavassa koska minä tiedän että niin ei tule käymään, ei koskaan.
Tietenkin, joku voisi kysyä, että miksi valitan kun olen itse kertonuyt kuinka oltuani nettitreffeillä pari naista olisi ollut kiinnostuneita minusta mutta minä vaan en ollut heistä. Aivan, ikään kuin minulla olisi varaa valita. Tosin, en tänä päivänäkään niiden naisten kanssa alkaisi suhteeseen.
Suurimman osan ajasta osaan olla ajattelematta kuinka toivotonta minun elämäni tältä osin on. Käyn töissä, harrastan, kirjoittelen paljon tällaisille saiteille. Tavallisesti kirjoittelen parille englantilaiselle saitille ja väittelen politiikasta. Siinä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun voi väitellä maailmanmenosta ja samalla harjaantuu kirjoittettu englannin kieli. Kunpa olisin koko ajan noin tyyni enkä ajattelisi turhia asioita.
Jostain syystä näin kesäisin tämä minun suhteettomana eläminen aina saa vallattua leijonanosan minun ajatusmaailmastani ja sitä alkaa miettii että missä vaiheessa minun elämäni meni oikein päin helvettiä. Nyt se on joka tapauksessa myöhäistä korjata.
Ei minussa ulkoisesti varmastikaan mitään vikaa ole. Viime lauantai-iltana kävin ravintolassa jossa oli tanssia. Kolme kertaa minua tuli naiset hakemaan tanssimaan joten en minä sitten varmaan mikään ihan vastenmielisen näköinen ainakaan ole. Mutenkin tuolla ulkona kävellessä nuoret neidot hymyilee nätisti kun vastaan tulee mutta tuosta nyt ei voi mitään johtopäätöksiä alkaa vetelemään.
Kyllä se minun ongelma on minun luonteessa ja muutenkin, siis minä olen jollain lailla outo ihminen. Tosin, kyllä minä töissäkin työkavereiden kanssa ihan hyvin toimeen tulen joten en minä siinä mielessä mikään syrjäänvetäytyvä ole. Ainoastaan vapaa-aikanani.
No, oli miten oli. Minun kohdallani asiat ovat lukkiutuneet niin totaalisesti ja elämä mennyt umpisolmuun että mitään ei ole tehtävissä. V2027 olen tämän asian suhteen, jos nyt ylipäätään hengissä vielä olen, aivan samassa tilanteessa kuin tänäänkin. Kaikki sanovat tänä päivänä että eihän tuo nyt noin voi olla eikä tuollaista voi tietää. Itsekin toivoisin olevani väärässä ja joutuvani täysin naurunalaiseksi kun muistellaan miten ehdottomia totuuksia tulevaisuuden tietämisestä minulla oli ja kuinka elämällä oli varalleni aivan omia käänteitä. Valitettavasti vaan sellaista naurun aihetta ette tule saamaan sillä minä olen oikeassa. En minä kylläkään sitten v2027 tule olemaan yhtään onnellinen siitä, että minä olin oikeassa ja kaikki muut väärässä.
Totta kai sitä tulee mietittyä, että miten sitä oikein jaksaa tulevaisuuden kohdata kun se noin sysimustalta vaikuttaa. No, yksi asia on tietenkin ajatella, että jos vaihtoehtona on lapset ja perhe-elämä niin sitähän minä en ikinä tahdo, mielummin sitten vaikka se sysimusta tulevaisuus. Jos minulla olisi lapsia ja perhettä niin olisin hyvin pian iltiksen lööpeissä tyyliin”perheenisä löi lastansa vasaralla päähän” tms joten eiköhän se ole parempi että minä pysyttelen sellaisesta hyvin kaukana.
Toisaalta, moiselta perhe-elämän kohtalolta minut pelastaa se että ei kukaan täyspäinen nainen minun kanssani mitään lapsia ja perhettä haluaisikaan, joten kyse on joka tapauksessa täysin hypoteettisesta spekulaatiosta.
Muuten, tulevaisuus on sellaista että minun pitää aivan totaalisesti syväjäädyttää kaikki tunteeni, muuten elämä on liian raskasta.
No, ehkä tästä minun vuodatuksesta jonkin veran meni krapulan aiheuttaman masennuksentunteen ja pahan olon piikkiin mutta itse pääajatus on ja pysyy: Minä en ole sen arvoinen ihminen, jolle mitään suhdetta oltaisiin tarkoitettu. Minun tapauksessanihan voidaan sanoa että oikeudenmukaisuus toteutuu.