Tänään ollut taas niin paska päivä kuin olla ja voi. Pistetään nyt tänne muutama ajatus ennen nukkumaanmenoa. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.
Olen huomannut, että kun tämän palstan juttuja seuraa niin kannattaa olla klikkaamatta aiheita kuten esim ”Missä tapasit puolisosi?”, ”Mitä ominaisuuksia arvostat kumppanissasi?” ym ketjuja. Niitä lukiessa itselleni tulee vaan entistä surkeampi olo enkä minä mikään masokisti ole joka tieten tahtoen haluaisi tuntea olonsa surkeaksi.
Noita juttuja lukiessa vaan muistuu taas kerran mieleen se, että minua ei tuo maailma koskaan tule millään tavalla koskettamaan. Minä olen miettinyt, että hankkisi jotain sellaista lääkettä, jolla saisi kaikki halut pois kokonaan. Sellaista kuulemma on, mutta hieman sekin mietityttää kun en ole ikäissäni mitään mielialalääkkeitä ottanut, vaikka jotkut varmaan sitä mieltä ovatkin että tarvetta olisi, niin ei sitä viitsisi koukkuuntua johonkin kemikaaleihin.
Minua kuitenkin vituttaa yli äyräiden se, että aina kun minä täällä(kin) mainitsen, että minä olen aivan 100% varma, että yksin tulen koko jäljelläolevan elämäni viettämään niin joku aina tulee sanomaan, että ”ihan varmasti jokaiselle on olemassa joku”, ”sun pitää muuttaa tilanteesi” ym paskaa. Minä vaan en pysty siihen. Jos pystyisin niin kyllä minä niin olisin jo ajat sitten tehnyt mutta kun minä en pysty. Ei nyt varmaan kovinkaan moni ala esim pitkäaikaistyöttömälle sanomaan, että se on ihan itsestä kiinni saako töitä niin minkä vitun takia pitää yksinäiselle sanoa, että se on itsestä kiinni saako seuraa? Minulle on vuosien varrella käynyt varsin selväksi että minulta se vaan ei onnistu.
Edellisessä merkinnässäni asiasta joku saamamarin lehmä tuli taas kommentoimaan jotain vitun paskaa, että ”kun hankit harrastuksen niin ihan varmasti joku nainen kiinnostuu”. Voi vittu! Jos nenäkkäin noin sanoisi niin tekisi mieli vetää nenä takaraivon puolelle! Ikäänkuin minä kaiket päivät vaan istuisin tässä koneella enkä ikinä poistuisi kämpästäni.
Itse asiassa, enemmän kuin totaalisen toivoton tilanteeni, jonka olen jollain tasolla hyväksynyt, niin minua vituttaa nuo lässyttäjät jotka eivät tiedä yhtään mitään missä mennään.
Suurin osa ihmisistä löytää kumppanin ennemmin tai myöhemmin mutta jotkut eivät koskaan. Minä tiedän, että minä kuulun siihen ei koskaan-porukkaan. Itse asiassa, minulle on muodostunut jonkinlainen fatalsitinen ajatusmaailma, että näin kuin on mennyt niin on ollut määrä mennäkin.