Yksinäisyyttä on monta eri lajia. Joillekin kavereiden puute on pahinta mahdollisinta yksinäisyyttä. Jotkut taas saattavat olla yksinäisiä avioliitossakin.
Minun kokemukseni taas yksinäisyydestä on se, että minulla ei ole koskaan ollut tyttöystävää. Niin, ja en ole enää nuori, jolle voisi sanoa, että ”kyllä sullekin ihan varmasti on olemassa”. Minä olen jo yli kolmekymppinen ja minä olen aina ollut ilman naisystävää ja sen asian suhteen ei koskaan mitään muutosta tule tapahtumaankaan. Jos tähän ikään mennessä ei koskaan ole mitään tapahtunut niin koskaan ei mitään tapahdukaan.
Kun olin vielä teini-ikäinen tai vähän päälle kakskymppinen niin olin optimisti elämän suhteen enkä ottanut paineita; ajattelin, että ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin joku minullekin löytyy.
Nyt kuitenkin alkaa olla jo se ”myöhemmin” myös ohi ja minulle on käynyt harvinaisen selväksi että minulle ei tässä elämässä yhtään ketään ole.
Kun luen tätä palstaa ja parikymppiset ihmiset sanovat että ovat ihan varmoja siitä, että ovat ikänsä yksin niin mieleeni tulee kahdensekaisia ajatuksia; Noista ihmisistä 90% on kolmekymppiseksi mennessä ehtineet sittenkin tavata vaikka kuinka monta ihmistä, jotkut heistä on ollut naimisissa, jotkut heistä on 10v päästä eronneet ja puheet nyt tänä päivänä siitä kuinka he luulivat parikymppisenä olevansa ikuisesti yksin, tuntuvat naurettavilta.
Toisaalta, jotkut taas saattavat olla hyvinkin oikeassa tuntemuksineen, syystä tai toisesta aavistavat kohtalonsa.
Kun minä olin parikymppinen niin maailma oli edessä ja olin aivan varma että minullekin on olemassa se tietty nainen joka minua rakastaisi. Vuosien mittaan olen huomannut että se nainen on pelkkä mielikuvitusolento ja kaikenlaiset toivotukset, että ”kyllä sullekin on varmasti joku olemassa” saavat minussa mieleen hyvin aggressiivisia tuntemuksia.
Se, että minä kirjoittelen tällaiselle palstalle on itsessään osoitus siitä, että en ole sittenkään hyväksynyt yksinäisyyttäni mutta koen että kaikkien näiden vuosien jälkeen se vaan on olemassa oleva olotila ja joko minä sopeudun siihen tai sitten en mutta itse asia ei muutu miksikään.