En sitten yhtään ihmettele, että varsikin isompia rokkistaroja vituttaa kymmenen kolmea isompaan potenssiin keikan jälkeen. Aina itsekin kun oon lavalla tunnen olevani stara. ihmiset ihailevat sitä mitä teen. No… tokihan se kuuluu työnkuvaan, mutta ei sitä helvetti pää kestä. Enisn olet stagella kunnon kurko ja annat kaikkes jengille joka on tullut teitä katsomaan. Kun yleisö pistuu olet taas sama viskipulloon nojaava paskapää kun ”sillon viimeks ku nähtiin”.
Tähän kuolee, saatana.
Ihan oikeesti kuolee.
Niin siinä teille arkea, kaikille teille jotka muusikoiksi haluatte…
Ainiin…. ei tällä duunilla rikastumaan pääse. Korkeintaan maksa.
Onhan se kivaa olla joo…
… mutta ku oikeesti ei oo.
Päivän biisi: Iron Maiden – Phantom of the Opera
Päivän fiilis: oopperan kummitus… fuck off… i wouldn’t even fuck myself.
SWF? Do ya wanna try to become a star? Lick my sweat? Do ya?
Ainiin.. ja avautuminen aiheesta idols. Idols? Tavikset lähtee testaamaan?
Vittusaatana. Kusetusta koko paska. Musiikin tekeminen on luovaa työtä, ei kilpailua paskojen tavisten välillä. Kaikenlaiset idolskisat ja muu mukahauskuus vievät leivän meidän ”oikeiden muuskoiden” pöydästä. Ennen biisitkin tehtiin bändikämpillä jalllun voimalla, nykyisin joku vitun Risto Asikainen kirjoittaa paskaa studiossa. Itsekin parisenkymmentä vuotta asialle eläämääni omistaneena voin sanoa, että tuon hyvä veli- paskan loppun on tullut.
Että vetäkää vitun Asikainen, Kallonen ja Nikula käteenne. Minen nimittäin TV-pelleksi lähde ellei erikseen pyydetä. Todellisen tekemisen meiningin pitää olla kotoisin jostain muualta kuin levy-yhtiön kahvipöydätä tai sunrise avenuen stailauksesta.
T: matchaavat kitarat on OK… mutta jos niitä ei osaa soittaa, pitäs ampua… *sanaton raivo*