…sitten puhelin soi aamukahdeksalta. Silloinkin oli sunnuntai. Sairaalasta ilmoittivat, että isäni sydän oli pysähtynyt, eikä elvytys auttanut. Elämäni tärkein ihminen oli kuollut. Minä en ollut vielä edes täyttänyt 14.
Tänään voisi käydä haudalla, hiljentyä hetkeksi ja muistaa isääni. Ei se kaipuu mihinkään katoa, vaikka toki helpottaakin ajan myötä.