Mulla on kaikki hyvin. Ei, korjataan – mulla on kaikki aivan loistavasti. Silti onnistun hiljaisessa asunnossa lievässä humalassa kaivamaan mieleni sopukoista kaiken sen mikä on mustaa ja ikävää. Mikään siitä ei liity tähän päivään, tai tulevaan, mutta on osa mennyttä josta on hankala oikeasti päästää ihan kokonaan irti. Tarvitsenko sen pienen palan kipua, muiston menneistä loukkauksista muistuttamaan minua että nyt kaikki on paremmin kuin voisi toivoa? En tiedä. Ehkä uni tuo vastauksia.
