Selvisin ensimmäisestä työmatkasta fillarilla ilman auton alle jäämisiä, kaatumisia tai eksymisiä. Yhden jalankulkijan yli meinasin ajaa, mutta tarkoituksella – neiti ei seelvästi ymmärtänyt pyörätie-käsitettä, jota sitten hänelle vähän selvensin… Kerroin tapauksesta ukolle, joka naureskellen totesi, että olisi hauska ajaa kymmenisen metriä perässä ja tarkkailla mua – vaikutan kuulemma sen verran agressiiviselta pyöräilijältä :O
Iltapalaksi mulle paistettiin lettuja, joita juuri mansikka-vaniljahillon kera söin. Nyt olo on sopivan täysi ja mukavan energinen. Tällaiseen voisi vaikka tottua!