Olen viettänyt koko viikonlopun käyden läpi kuolleiden omaisten jäämistöä. Hyvästelin isovanhempieni talon, jossa vietin lapsuuskesäni. Kyyneleet silmissä tutustuin henkilökohtaisten tavaroiden välityksellä tätiini, jota en koskaan edes tavannut ja josta ei juuri lapsuudessani puhuttu. Löysin valokuvia ajalta kauan ennen mua, luin isovanhempien ja tädin muistoadresseja, kuuntelin sedän tarinoita käytännössä unohtamistani sukulaisista.
Tänään sitten purettiin kuormaa. Sekä veljeni uuteen taloon että ensimmäiseen omistusasuntooni löytyi runsain määrin kalusteita ja muuta sisustustavaraa, mitä setäni ei halunnut. Kevät tulee kulumaan äidin pihalla hioen, maalaten ja lakaten huonekaluja, ja niille lopullista paikkaa asunnossa etsien. Uskon että entiset omistajat olisivat tyytyväisiä kun tavarat löytävät uuden kodin ja elämän.
Minulle eniten merkitsi se, että setäni ja veljeni olivat yhtä mieltä siitä, että minä otan säilyttääkseni kaikki vanhat valokuvat yms muistoesineet. Kahvipöydäkseni löysin vanhan matka-arkun (ajan myötä kuluneen ja kärsineen, pitää hioa ja lakata sekin) jossa niitä ajattelin säilyttää. Sieltä ne sitten löytyvät jos joku niitä myöhemmin kaipaa.
Tämän urakan jälkeen löysin myös kauan kadoksissa olleen energiani, ja tein ruokaa pakkaseen asti. Tänä yönä varmasti nukun hyvin.