Vuosi 2007 lähenee loppua, ja sitä pohdiskelin tänään oudon filosofisessa mielentilassani (johtunee väsymyksestä ja krapulasta). Mietin kaikkea vuoden mittaan tapahtunutta, sekä edeltävää vuosikymmentä lykkiessäni veljenpoikia rattaissa ympäri Töölönlahtea. Tuli outo deja vu-fiilis, ihan kuin olisi taas ollut vuosi 1998 – sinä vuonna jouluaatonaattona vein au pair-lapseni Malahiden linnan puistoon, ja muistan miettineeni, kuinka omituista on olla vuorokautta myöhemmin toisessa maassa kun kaikki on ihan kuin aina muulloinkin sillä hetkellä.
Ja nyt minä olen taas tässä ”toisessa” maassa, ja tällä kertaa pysyvästi. Vuosi sitten tiesin jo viettäväni viimeistä jouluani Dublinissa, mutta perheeni ei. Nyt olen täällä, ja olen voinut aktiivisesti osallistua valmisteluihin, ja avittaa lastenhoidossa yms että saavat veli ja käly kaiken meille muille valmiiksi. Toistamiseen lahtea kiertäessäni nukkuvien pikkujätkien tuhistessa iski mieleeni ajatus siitä kuinka onnellinen mä olen.
Tuntuu hyvältä olla osa heidän elämäänsä, ihan jokapäiväisellä, arkisella tasolla. Musta aidosti tänään tuntuu siltä, että olen löytänyt paikkani maailmassa – olen tullut kotiin. Harhaileva sieluni on löytänyt rauhan itsessään.