Vasta tiistaina töihin! o/
Mitähän sitä tekis?
Kevät on kai pistänyt mun sisäiset systeemit jotenkin sekaisin. Käytös on ainakin ollut kyseenalaista; toimintaa hetken mielijohteesta, outoja päähänpistoja ja hämärällä logiikalla tehtyjä päätöksiä. Kummaa on sekin, että keväisin tulee näköjään juostua pitkin kyliä ja ajateltua enemmän aivan jollain muulla kuin aivoilla, kun taas syksyisin tekisi mieli vaan loikoa jonkun kainalossa ja jumittaa kotona. Vielä omituisempaa on sitte se, että kaikki mun pidemmät suhteet tuntuu yleensä alkavan keväällä ja päättyvän syksyllä, vaikka jotenkin loogisesti ajatellen sen luulis menevän toisin päin. Tai sen pitäis mennä toisin päin, koska silloin luonnollinen vuosikellon rytmi menis ainakin tarpeiden mukaan. No ehkä tää on taas näitä asioita, joita mä en koskaan ymmärrä vaikka kuinka miettisin.
Niin siitä mun piti avautua, kun niin moni on tuolla Zuzumurun ketjussa sanoneet, etteivät tapaile kauaa ihmistä joka tapailee samaan aikaan muitakin. Mä en tiedä miten läpällä tai tosissaan jengi noita kommenttejaan tonne heittää, mutta mun mielestä yllättävän moni tuntuu pitävän itseään jotenkin hyvänä saaliina. Käsittämätöntä hommaa, ei vaan voi ymmärtää sitä asennetta miten joku pitää itseään niin tavoiteltavana ihmisenä, että olettaa muidenkin tajuavan heti parin tapaamisen jälkeen miten mahtavia tyyppejä ne on. Mietin, että missä se raja terveen omanarvontunnon ja itsestään liikoja luulemisen välillä oikein menee… musta on ihan OK, että toisella on muitakin kuvioissa. Tai että ylipäätään jos ei yhdessä asuta, deittailee koko ajan muitakin ja tutustuu paremmin ja oppii sitä kautta huomaamaan millaisen ihmisen kans oikeasti viihtyy. Hittoku nykyään ihmiset on niin kaikki-mulle-nyt-heti eikä anneta edes aikaa toiselle tehdä päätös, että haluaakin sitten vaan olla jonkun kanssa vaikka muitakin varteenotettavia olis. Heti ollaan palloa lyömässä jalkaan paniikissa, ettei se vaan löytäis jotain toista mielenkiintoisempaa.
Eikä kannata tulla mussuttamaan sitä ”kyllä sen vaan tietää haluaako olla vai ei”-mantraa, en minä ainakaan ole koskaan heti kättelyssä tiennyt. Eikä ole tiennyt vastapuolikaan. Vaikka edellisen homman hävisin itseäni nuoremmalle ja nätimmälle, niin pohjimmiltaan kai siinäkin oli takana vaan se, että löytyi joku sopivampi kumppani. Ja jos minuun olis tyytynyt niin vituiksi ois menny ennemmin tai myöhemmin. Eikä kannata tulla inttämään sitäkään, miten ”aina on nurkan takana jotain parempaa” –ajattelutapa vituttaa; noissa tapauksissa taitaa olla kyse lähinnä tyytymättömyydestä itseensä ja epärealistinen kuva siitä, mitä itse elämältään ja ympärillään olevilta ihmisiltä toivoo.
Mulla on selkeesti liikaa aikaa käsissä taas…