Ajattelin tässä että mitä jos meikä oliski ollu temppeliherrain ritari joskus 1300 luvun alussa. (monenlaiset jutut ne ihmisen pienessä mielessä liikkuu ko ei unta saa). Olisin varmasti vähän lyhkäsempi, ja pitempihiuksinenkin ehkä. Siinä sitten kaveriherran, olkoon sen nimi vaikka Make (nimi muutettu), kanssa paistateltais päivää linnan takapihalla ja juotais simaa tai jotain muuta ajankuvaan sopivaa käynyttä lientä.
”- Voi riemua, veli Miklaus, katoppako kunigas Filip kaunis laitto mailia.”
Sanois Make,
”mutta ei saa kuulema avata tätä ko vasta ens kuussa. Perjantaina sitte”
(voisi tuo toki postistakin puhua, lingo ei ole käynyt kielentarkastuksessa)
Tässä kohtaa mulla alkais varmasti hälytyskellot soimaan, nyt ainakin alkais.
Perjantai on todennäköisesti ollu sillon jo semmonen päivä, että jos on annettu nahkurin kisällille potkut niin perjantai on sillonki ollu siihen paras päivä. Että mene sitä siitä vaikka kyläidiootin virkaa hakemaan ko et oravaa erota lehmästä, senki vajukki.
Varmasti ehottaisin sille päällimmäiselle päsmärille siinä meidän kiskassa että mitä jos vaikka yhelle annettais luettavaksi se ennen aikojaan, ja pidettäis sitä vaikka jossaki linnan tyrmässä siihen saakka että tulee se perkeleen perjantai 13. päivä? Jos se onki vain syysterveiset paavilta, niin ei siinä mitään vahinkoa pääsis sattumaan. Siellä vois Make lusia sen kuukauden ihan helposti, jos yhteisellä päätöksellä valittaisiin se lukemaan tämä teksti.
Mutta ei ollu herroilla uteliaisuutta sen vertaa.
Jätkät, kantsis vähän miettiä mitä tekis, ja sitte vasta tehä se.
Ihan salettiin ko ovat olleet roviolla siinä temppeliherrain keossa niin sieltä pahnan pohjalta on joku tollopetteri vielä yrittäny…
-Miehän sanoin, että luettais nyt se jo… Varmasti saksassa lukivat, ja niitä ei oo tapettu kaikkia vielä.
On se jälkiviisaus, on se kyllä, parasta
