”näin kulutan aikaa, maatessani alla tämän taivaan…”. ei ole todellakaan kysymys ajan kuluttamisesta; tekemistä olisi vaikka kuinka, hyvää tuntumaa ei niinkään.
imusolmukkeet aristavina istun ja yritän montaa yhtä aikaa. rankkaa. ei mitata ihmisten kantamisen tai kantamiskyvyn (?) määrää, kullekin annetaan muutoin, ei tasapuolisesti. josko kirjoittaminen hiukan jäsentäisi; kokeiltava sitäkin.
leijonan ongelma lienee näköalan puute; miksi elän. mikä tämän tarkoitus? raha ei tee onnelliseksi, kenties ainakin näennäinen puute enemminkin. sataa.
kasvettava. sade ei saa enää samanlaiseen tilaan, kuten aiemmin. maailma sen kohdalla muuttunut ennen kaikkea. toisaalta sitä unelmoisi, että kulkisi tuolla jonkun kanssa. miten lie käy?
onnellisuutta ei tuo vanhempien näkeminen, kovasti päinvastoin. ikäviä kommentteja äidiltä. pitäisi pitää kulissia ja suku. minulle suku ei merkitse oikeasti mitään. niin pohjilla käyty, ettei liene koskaan merkitsekään. tärkeää se, joka tuntuu syvällisellä tasolla ymmärtävän ja ratkaisevan pulmia. mieli on siis eteenpäin.
pragmaattiset ongelmat suurempia kuin suuret haaveet. näköalattomuutta, masentavaakin. metsässä on hyvä, terveenä parempi. siinä tärkeysjärjestystä. pärjätty, vaikkei vuoteen ja 500 kilometriin ketään, joka välittäisi. lieneekö sielläkään. olen tässä muuttunut.
kirjoittaminen. mitä tämä on? tapa purkaa mielellä olevia asioita? hyväksyttävä. mentävä eteenpäin. kuitenkin rankkaa. ihmisen mieltä mahdoton ymmärtää ulkoisesti. joiltakuilta se kuitenkin onnistuu. siunausta heille.
teen, luen. ulkoiset sivumäärät ja suoritteet tärkeitä. annettava sitten olla niin, minkäs tälle mahtaa. rauha on se, jota eniten haluan. läpiraatelemista odottavat kotijoukot täysin toissijaisia. ikävien kommenttien jälkeen ei mene mielellään. olkoon siellä. minä täällä. ilmoitettava ehkä huomenna. mamman kannalta suuri harmi tämä tällainen tilanne.