************LÄSKIN PÄIVÄKIRJA**************
Ou ou….4 tuntia unta takana ja aamupalalle piti pystyä. Päätä särki ja oksetti. Yön hikoilin ja pyörin niin, että lakanat olivat läpimärät. Ehkä ne viimeiset juomat lähidiskossa eivät olleetkaan niin hyvä idea. Pohdin samalla, oliko hyvä vai huono asia kuulla baarissa kauniimman sukupuolen kommentti ”miksi sä muka suurimpaan pudottajaan meet?”. Enkö ole tarpeeksi iso kisaamaan, onko ohjelmaan meno tuomittavaa vai teinkö henkisen vaikutuksen känniääliönä? Ehkä saan vastauksen fanipostilla, jota neiti lupasi lähettää.
Olin jo edellispäivänä päättänyt syödä vatsani täyteen heti aamusta lähtien, koska uuden elämäni startti on se ensimmäinen virallinen painonpunnitushetki. Se hetki on tänään päivän aikana, mutta aikatauluja ei ole annettu, niin se voisi olla hetkellä minä hyvänsä. Pakko varautua. Mutta voih….oli niin saamarin huono olo, että sain syötyä yhden karjalanpiirakan, vähän muroja maitolillussa ja 4 lasillista tuoremehua. Vitutti, harmitti, väsytti ja ennen kaikkea oksetti. Kilpakumppanien visuaalisuus aamupalapöydässä ei parantanut ruokahaluani. Oksua ei kuitenkaan tullut…. ja hyvä niin. Viimeisetki vääntöni olisivat vesittyneet kirjaimellisesti. Tarkoituksenihan oli ollut nestetankkauksen voimalla saada aikaan sellaiset lukemat taululle, että jäisi edes teoreettinen mahdollisuus kisan voitosta. Lukeman olisi minimissään oltava 130 kg, mutta siihen en pääse kun edellispäivänäkin oli vain 123 ja risat. Koko päivän tuntui jo kuin sisälläni olevat nesteet voisivat purskahtaa vatsanahkani läpi hetkellä minä hyvänsä. Kisan voittoajatukset katosivat kyllä oikeastaan jo edellisenä iltana nähdessäni muut kilpailijat – he olivat energisiä, suulaita ja ennen kaikkea isoja.
—-
Koko päivästä tuli aivan helvetillinen kärsimysnäytelmä. Käsittämätöntä odottelua varmaankin yhteensä 8 tuntia, kävelyä 5 km, seisoskelua 4 tuntia ja kerran tarjoiltu ruoka-annos, jota ei oikeasti pystynyt syömään. On tuo ohjelman teko sitten vaan hankalaa ja rasittavaa!!! Mm. 3 tunnin mittaisesta kävelykuvauksesta otetaan varsinaiseen jaksoon varmaankin 20 sekuntia jos sitäkään. En osannut kuvitellakaan. Kaiken kukkuraksi selkä ja polvi huusivat tuskasta, päätä särki, heikotti, kusetti ja paskatti. Yritäppä siinä sitten olla mukava muille läskitusinan edustajille ja tutustua heihin. Kaiken kukkaraksi kaaduin ”pikipata” -pelissä ja farkkuni olivat aivan vihreänä kevätnurmikosta.
Päivän kuvaukset olivat rankat, mutta loppuivat lopulta. Omaan sänkyyni pääsin puolen yön aikaan rättiväsyneenä. Tajusin päivän aikana kuvaus- ja ohjelmatekniset jutut, joita joudutaan tekemään käsikirjoitusta noudattaen. Jatkossakin kaikki hommat toimivat systemaattisen epäsäännöllisesti, mutta käsikirjoitusta noudattaen. Tämän sisäistäminen helpotti heti. Ihan kuin intissä olisi. Kaikki hoituu kun jaksaa kärsivällisesti odottaa eikä tulevista tapahtumista tarvitse tai voi murehtia. Asiat tapahtuvat kun tapahtuvat ja muiden pillien tahdissa.
Uusi elämäni oli kuitenkin nyt alkanut. Olin punainen ja Evan valmennettava. Eva oli todella pieni! Ja niin minäkin. Painoa oli tänään puntarilla VAIN 125 kiloa ja pettymys oli suuri. Ja hitto! Oikeasti olisin halunnut Janin joukkueeseen…..eikä oman joukkueeni kokoonpano miellyttänyt minua =((
************LÄSKIN PÄIVÄKIRJA**************