Heräsin uuteen päivään hiestä märkänä, armottoman jysärin saattelemana ja ruskea raita kalsareissa. Ei olis pitänyt syödä uusia perumoita… sen paremmin kuin munavoitakaan, saatika herneitä!
Jälkikasvukin pisti merkille melko vahvan ja varsin miehekkään tuoksun: ”Mikä täällä haisee?” ”Iskä! Hyi yök! Mä vihaan sua… sä haiset!” Tarkastin kalsarien sisällön ja totesin hiljaa mielessäni, että näillä mennään vielä tää päivä. Suoritin normi aamutoimet alokasaikojen ripeydellä, jotta päästäisiin nopeasti rantaan uimaan. Aurinko paistoi ja elämä hymyili… lapset ei… Kaikki karkit oli syöty jo eilen eikä aamupala siis maistunut. Aamiainen kuitenkin putosi alle kahdessa tunnissa ja vieläpä ilman suurempaa henkistä väkivaltaa. Koko porukka lähti tohkeissaan rantaan.
Juuri kun ajattelin niistää ruskealta pullolta hatun päästä ja kaataa sisällön huiviini, alkoi tyttö tentata onko tässä järvessä kaloja ja jos onkin, niin voiko ne purra ihmisiä… Ei saatana… mitä tohon nyt pitäisi sanoa??? Totesin kylmän viileesti, että tää järvi suorastaan kuhisee ihmissyöjäkaloja, eikä täällä juuri siitä syystä ole muita uimareita. Sain juoda kaljani ihan rauhassa ilman rantavahdin velvoitteita, kun molemmat pennut istuivat itku kurkussa rantasaunan kuistilla kysellen ”voiko ne kalat nousta kuivalle maalle?” Jumalauta että kalja on hyvää ja laiturilla tilaa!
Mökkinaapuri päräytti perämoottorillaan rantaan ja pyysi meitä veneretkelle. Veneen pohjan paksuuden ja laitojen korkeuden tarkistuksen jälkeen myös lapset suostuivat lähtemään. Onneksi myös naapurin isännälle maistuu kaikki käymisteitse valmistettu janojuoma. Kolmen tunnin, neljän pohjakosketuksen, viiden läheltäpititilanteeen ja kuuden keskiketterän jälkeen palattiin rantaan. Olin päissäni. Vittu että veneily ei olekaan homojen hommaa vaan hieno ja jännittävä harrastus! Päätin hankkia veneen.
Saatana että niskaa kuumotti… Tosimieshän ei käytä kesällä paitaa, eikä varsinkaan aurinkorasvaa! Kovasta kivusta huolimatta könysin keittiöön, avasin viinipullon ja aloitin ruuan valmistamisen. Lasten voimakkaasta protestista huolimatta päätin tehdä uusia perunoita, munavoita ja grillata tulisessa marinaadissa uineita pihvejä. Pennut lupasivat, että saan nukkua seuraavan yön ihan yksin makuuhuoneessa, kunhan lupaan sulkea oven… Laitoin lapsille makuupussit tuvan puolelle.
Puhelin huhuili saapuneesta tekstiviestistä: ”Moikka, mitä sulle kuuluu? Ilmottele itestäs mahd. pian! Mä haluan sua… siis seksiä! Sähän siitä muistaakseni mun kanssa tykkäsit 😉 T: Maikku”
Voi helvetti! Kuka Maikku? Päätin olla vastaamatta. Selasin kaikki 137 eilen saapunutta juhannusviestiä ja totesin niistä 129 olevan samanlaisia. Vittu että kännykkä on hieno asia…
Lopulta kakarat suostuivat uimaan petokalojen seassa, kun mä lupasin vahtia vesirajassa kirves oikeassa kourassa lyöntivalmiina… ja kalja vasemmassa… Kolmen tunnin kirveellä heiluttelun ja muutaman ohrapirtelön jälkeen sain raahattua riiviöt iltatoimiin ja nukkumaan. Herkuttelin iltasatua lukiessani ajatuksella kuinka kohta kalsarit jalassa kumoan kuistilla kurkkuuni pullon Jaloa Viinaa. Mutta ei… ovi oli päivällä unohtunut auki ja lapset nukahtivat vasta tapettuani seuraavan kolmen tunnin aikana 96 hyttystä, 47 kärpästä ja 16 perhosta. Kello oli jo yksi yöllä ja Jallupullo tuntui jotenkin kaukaiselta asialta. Menin sänkyyn ja piereskelin itseni uneen omahyväinen virne naamalla. Vittu mä oon hauska äijä!