”Kuka täyttäis tämän tyhjyyden? Antaisi valoa kiviselle kujalle.
Kuka syttyttäisi kynttilän? Pöydälle pimeälle.
Kuka puhaltaisi pilvet taivaaltani? Auringon toisi taas esiin verhon takaa..
Kuka kertoisi mulle, ”turha sun on huolehtia? Olen vierelläsi, vaikka taivas tippuisi päälle maan”.
Kuka toisi taas hymyn soimaan harmaille huulilleni? Sytyttäisi valon mun silmii.
Kuka toisi elämääni harmaaseen kaiken sen väriloiston? Sateenkaaren
värit takaisin mustavalkoisuuteen.
Sinä toisit pienellä pensseli sivauksella värit elämääni, ja
sateenkaarikin jäisi sen loiston taakse piiloon.
Sinä et edes sanoisi mitää, katsoisit vaan hellästi silmiini ja
ilo räiskyisi sisältäni rakettien tavalla ilmaan.
Sinä vain seisoisit vierelläni, hellästi kädessä pitämässä, niin
saisit värin takaisin silmiini sammuneihin.
Sinä juuri sanoisit, turha murehtia maailman menoa, sinullahan on minut, ketä
muuta odotat.
Sinä työntäisit nuo pilvet pois taivaalta ja esittelisit auringon
mulle uudelleen.
Sinä löytäisit ilon liekin, ja sillä sytyttäisit unohdettujen oman kynttilän.
Sinä olet ja täytäisit tyhjyyden, ja kasvoillasi toisit valoa kujalle”.
Ehkä vielä joskus…..