Tänä aamuna tapahtui sellaista joka on jääny vaivaamaan mua koko päiväks.
Nimittäin töihin lähtiessäni tapasin taas tuon kerrostalon siivoojan.
Juurikin sen jonka oon opettanu sanoon huomenta aamulla 🙂
No, nyt sitten jäin jutteleen hänen kanssaan muutaman sanasen.
Hän kertoi että tytär on vesirokossa 2,5 -vuotias.
Parhaani mukaan yritin olla empaattinen ja sain sieltä irti kivan hymyn.
Mut sitten tähän asiaan mikä mua jäi vaivaan..
Siis lapset.
Vaikka mä tykkään lapsista (tai en inhoa) ja joskus haluan omiakin lapsia.
Nii mä en vaan osaa olla lasten kanssa.. siis en vaan tiedä miten ollaan lasten kanssa, miten heille edes puhutaan ja taitaa tuossa kuulossakin olla vikaa.. en ymmärrä niiden puhetta.
Nyt tää juttu kärjistyy vielä kun mulle tullaan puhumaan lapsista.
Mä en edes osaa puhua niistä, muutakun yleisellä tasolla ja sittenkin mulle tulee vaivaantunu olo.
Mussa on varmaan joku vika..
Varmaan joku lapsikromosomi puuttuu 😉
En tiedä, voihan olla että itse kiinnitän huomioo tähän nyt enemmän kun kaveri piirissä lapsia rupee olemaan.
Ja paras kaveri vielä on perustamassa uusioperhettä!
On täs varmaan sekin syy että mulla ei oo oikeestaan minkäänlaista kokemusta lapsista.
Mut silti vähän ahistaa tämä oma heikkous..
Sanat ei oikein riitä kuvaamaan tunnetta joka tästä asiasta tulee..
*syvä huokaus*