Se vaan ei jaksa olla, miksi pitäis jaksaa? Ne päivät, kun se inhoo itseään…niitä on tullut paljon lisää. Kaikki on alkanu näyttää harmaalta. Se ei näe itsellään hyvää tulevaisuutta, odottaa vaan koska tämä ”elämä” loppuu. Siinä on paljon vikoja, mut kai joku sitä ymmärtää tai jopa korjaa ? Eihän se täysin viallinen ole! Missä vaiheessa siitä on tullu tämmönen, se miettii. Se luulee et kaikki toivo alkaa olla menetetty. Se pelkää muita, nehän vaan satuttaa mua. Ei kukaan sitä halua katsoa, kuunnella tai ymmärtää..miksi haluais ku se ei itsekään halua.
Silti se haluis rakastaa ja olla rakastettu….ei se mahdottomia pyydä. Joskus se vielä nauraa ja nauttii elämän pienistä asioista, mutta joku harmaus sen on vallannu…se ei tunnu kuuluvansa joukkoon. Se pelkää olla…onhan se menettäny elämässä asioita jotka on vaikea saada takas. Sitä on kohdeltu huonosti ja se on jättäny jälkensä siihen. Ehkä muut ei ymmärrä sitä tai ainaki se luulee niin. Sen takia se suhtautuu epäillen muihin ja on varautunut, hiljainen eikä osaa luottaa.
Menneisyys on vienyt sen ilon pois.
Heh, ei se nyt niin vakavaa ole… :/