Jotenkin aivan järjetön tilanne. Elän viikot vain jotta pääsisin viikonloppuun, käyn töissä vain jotta saisin rahat lainanlyhennyksiin ja muihin menoihin, elän arkea vain siksi että sitä on viikonloppujen välissä.
Sosiaalinen elämä arkipäivisin lähenee nollaa työn ulkopuolella. Onneksi työ on niin sosiaalista, että välillä suorastaan ottaa päähän – ei tee niin pahaa olla iltoja yksin. Iltaisin rapsutan rakkia, luen, höpöttelen puhelimessa parin läheisimmän kanssa ja istun koneella. Melko tylsää.
Perjantaina herään taas henkiin. Lähden töistä aiemmin jos mahdollista, kiidän junaan koiran ja kapsäkkien kanssa, riennän toisaalle. Siellä on sosiaalista elämää, kavereita, ystävyyttä ja rakkautta. Kunnes taas tulee maanantaiaamu ja palaan tänne arkipäiviksi töihin – odottamaan seuraavaa perjantaita.
Huomenna on perjantai, laukku on jo pakattu. Ja maanantai on vapaa, arki alkaa vasta tiistaiaamuna. Odotan kovasti sitä, kun jossain vaiheessa arki onkin siellä missä myös muu elämä on.