Jokseenkin hajanainen viikko meneillään. Tulee ajeltua junalla eestaas useita kertoja ja lopulta viikonlopun viettoon päädytään miehen kanssa peräkanaa perjantaina: minä tulen aamulla iltavuoroon tampereelle ja mies aamuvuoronsa jälkeen illaksi. Nyt en enää kuljeta käsilaukkua enempää mukanani, suloisen kodikkaasti olen tunkenut vaihtovaatteeni miehen komeroon niin, ettei joka kerralla tarvitse kuljetella moisia mukanaan. Riittää et kuljettaa lompakon, kännykän, avaimet ja pilsunsa.
Ja mikä oudointa: kolmen ja puolen vuoden aikana olen ollut kotona yötä ilman koiraani muistaakseni vain kahdesti. Ja nyt taas. Jätin koiran miehen luo aamulla, menen kuitenkin huomenna sinne takaisin. Täällä on kovin hiljaista, rauhallista, kuollutta jopa, kun se saatanan rakas rakki ei ole härväämässä eestaas koko aikaa. Ei tarvitse lähteä unenpöpperössä viemään koiraa ulos. Toisaalta luksusta, toisaalta jotenkin hyvin outoa ja orpoa. Voisi melkein nauttia mahdollisuudesta ja linnoittautua jo makuuhuoneeseen vällyjen väliin lukemaan…